Miten meni noin niin kuin omasta mielestä - vuosi 2023 pakettiin

 Vuoden päättyessä on tapana tehdä inventaari ja tilinpäätös - summata miten vuosi meni ja mitä siitä jäi käteen. Lankojen laskemisesta en ajatellut kirjoitella, ehkä enemmänkin siitä henkisestä inventaarista. Miten vuosi meni noin niin kuin omasta mielestä?

 


Suurin juttu tänä vuonna oli muutto uuteen kotiin. Päätimme jo muuttaessamme, että piha laitetaan heti kuntoon. Konetöitä lukuun ottamatta teimme kaiken itse, joten kesä meni pitkälti pihatöissä ja virkkuuhommat jäi kesällä melko vähiin. Aherrus tuotti tulosta ja piha on nyt käytännössä valmis. Pieni kulma jäi vielä odottamaan josko vieressä olevat kielot lähtisivät leviämään. Ensi keväänä pääsen istuttamaan vihanneksia ja kukkia uuteen lavapuutarhaani. Talvivalkosipulit siellä jo odottelevat kevätaurinkoa. 

 


Muutto rivitaloasunnosta omakotitaloon kaava-alueen ulkopuolelle oli melkoinen elämänmuutos. Isoin muutos tapahtui kuitenkin minussa itsessäni. Pihastelun lisäksi metsän läheisyys innosti syksyllä metsäretkiin ja sienestämiseen. En ole koskaan ennen tykännyt keräillä mitään metsästä. Sienestys ja marjastus ovat olleet minulle ehdoton ei. Nyt lähimetsissä kuljeskelusta tuli tosi tärkeää ja loppusyksystä kävin metsässä lähes päivittäin. Aina minulla oli joko sienikori tai pikku pussukka mukana, jos sieniä sattuisi löytymään ja löytyihän niitä. Puita en vielä halaile, mutta ei siitäkään taideta enää kaukana olla...




2023 oli VirkkausKoukussa -blogin kolmas vuosi. Tavoitteeni tälle vuodelle oli kokeilla ja oppia jotain ihan uutta. Kävin Taito-keskuksen tuftauskurssilla ja netistä sekä kirjoista opiskelin langan värjäämistä luonnonväreillä. Värjäämistä olenkin treenannut pitkin vuotta. Viimeksi viime viikonloppuna nostin väriliemestä lankavyyhdin. Yritin edelleen saada vihreää aikaiseksi, mutta toisin kävi. Tällä kertaa keitin punasipulin kuorista liemen. Otin kuoret pois liemestä ja kaadoin liemen lankojen päälle. Neljä viikkoa odotusta, vähän rautavitrilliä vihreää väriä tehostamaan ja lopputulos näkyy alla. Ei edelleenkään vihreää, mutta aika makea keltainen sävy. Hauskaa ja yllätyksellistä puuhaa. Puukoruja olen myös värjäillyt ja niiden osalta on uusia suunnitelmia ensi vuodeksi.



 

Nyt on myös aika kiittää kuluneesta vuodesta - niin Sinua lukijani kuin myös yhteistyökumppaneita - KIITOS! Viime vuonna tein Kierre-säilytyskorin ja pehmeän maton yhteistyössä Suomen Lanka Oy:n kanssa. Langat ovat ihania, joten yhteistyö oli hyvin inspiroivaa. Lämmin kiitos myös yhteistyöstä Taito-shop Turku ja Suomen Kello- ja korumuseo Kruunu. Taito-shopista löytyy tekemiäni Villi-laukkuja ja Kruunusta taas luonnonväreillä värjättyjä puukoruja sekä betonikoruja. 



Vuosi on ollut myös sikäli mielenkiintoinen, että olen päässyt mukaan julistamaan virkkaamisen ilosanomaa myös blogin ulkopuolella, kun minusta ja virkkaamisesta on tehty muutama lehtijuttu. Anna-lehden juttu keskittyi enemmän sairastamaani Parkinsonin tautiin. Turun Sanomat jakoi ensin ohjeeni virkatuista yrittiruukuista ja myöhemmin julkaistiin juttu virkkaamisesta. Turun Sanomien jutut ovat maksumuurin takana ja löytyvät myös muista Lännen Median lehdistä.



Mitäs sitten ensi vuonna? Hyväntekeväisyysvirkkauksiin liittyen olen joulukuussa virkannut useita villasukkia ja sukista on tulossa päivitys tammikuussa. Tilauslistallani on erilaisia koreja ja laukkuja. Omaan työhuoneeseeni olen suunnitellut jo pidempään virkattua verhoa. Ja voi olla, että vilahdan taas jonkun lehden sivuillakin. Eli kaikenlaista virkkausjuttua on luvassa. Toivottavasti tapaamme myös ensi vuonna!



Rentouttavaa joulunaikaa!




4 kommenttia

  1. Ihana kooste.
    Lämpöistä joulunaikaa ja satoisaa vuotta 2024🎉!

    VastaaPoista
  2. On ollut ilo seurata 🙏✨️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjukka/VirkkausKoukussa1. tammikuuta 2024 klo 19.55

      Voi, kiitos❤️ Ihana kuulla.

      Poista

Professional Blog Designs by pipdig