Voguen 73 kysymystä -blogihaaste

 Kirjoittelin Instagramiin pientä esittelyä itsestäni ja mieleeni muistui keväällä Tähän on tultu-blogissa lukemani Voguen 73 kysymystä -blogihaaste (sieltä myös kopsasin kysymykset). Olisiko tämä vähän hauskempi tapa kertoilla, että minkälainen tyyppi sitä virkkuukoukkua täällä oikein heiluttelee? Tässä minun vastaukseni:

1. Paras aika vuorokaudesta?

Myöhäinen aamu - kun ei ole kiire mihinkään ja ehtii loikoilla sängyssä.

2. Suurin heikkoutesi?

Mikähän niistä olisi suurin - itselleni ainakin tuottaa harmia se, että olen huono sanomaan ei ja haalin itselleni liikaa töitä.

3. Mikä on vahvuutesi?

Järjestelmällisyys ja organisointikyky.

4. Tärkein oppimiskokemuksesi?

Minuun teki suuren vaikutuksen Björn Natthiko-Lindebladin kirja ”Saatan olla väärässä ja muita oivalluksia elämästä”. Kirja herätti paljon ajatuksia ja nimessäkin olevassa mantrassa ”Saatan olla väärässä” piilee minusta suuri viisaus.

5. Täydelliset treffit?

Sieniretki, sauna ja yhdessä tehty illallinen.

6. Mikä on pahe, josta haluaisit luopua?

Sokeri. Olin joitakin vuosia sitten reilun vuoden syömättä lisättyä sokeria ja olo oli tosi hyvä. Uuden vuoden juhlissa päätin syödä vähän karkkia ja palata sitten taas sokerittomuuteen… no, en ole vielä palannut.

7. Sinulle tärkeä aihe?

Muutettuamme tänne metsän reunaan olen kiinnostunut yhä enemmän lähimetsistä ja niiden suojelusta. Tiesitkö, että jo viisi minuuttia metsässä kohentaa mielialaa ja 20 minuuttia alentaa verenpainetta? 

8. Paras kohteliaisuus, jonka olet saanut?

Kun mieheni sanoi, että hän haluaa viettää loppuelämänsä kanssani❤️.

9. Milloin tunnet olosi inspiroituneimmaksi? 

Kun minulla on mielessäni uusi virkkaustyö, virkkuukoukku ja lankakerä kädessä ja teen aloitussilmukan.

10. Makeaa vai suolaista?

Suolaista… ja siksi tuntuu tyhmältä, että sokeri on silti niin koukuttavaa.

11. Mitä laulua voit kuunnella repeatilla?

Aki Sirkesalon ja Lisa Nilssonin Mysteriet.

12. Mikä saa sinut hymyilemään eniten?

Pikku prinsessan eli yksivuotiaan lapsenlapseni touhut.

13. Mitä ihmiset eivät tiedä sinusta?

Ensimmäinen työ, josta sain palkkaa oli pieni rooli 13-vuotiaana Lappeenrannan kaupunginteatterin näytelmässä.

14. Matala- vai korkeakorkoiset kengät, vai kenties tennarit?

Matalat.

15. Vintagea vai uutta?

Vaatteissa uutta, sisustuksessa sekä että.

16. Kolme asiaa, joita ilman et voi elää?

Perhe, perhe ja perhe. On monia asioita, joita ilman kuvittelen, että en voisi olla, mutta lopulta kuitenkin vain läheisillä on merkitystä.

17. Ikkuna- vai käytäväpaikka?

Ikkuna.

18. Tämänhetkinen tv-sarjahahmopakkomielle?

Pakkomielle - no ei sentään, mutta Yellowstonen Duttonit ovat tehneet vaikutuksen ja odottelen toiveikkaana jatko-osia historiasarjoihin 1883 ja 1923.

19. Nahkaa vai pitsiä?

Minulta löytyy nahkahame ja pitsimekko, mutta jos valita pitää, niin pidän sen nahkahameen.

20. Elämäsi suurin seikkailu?

Elämä on seikkailu ja parasta se on hyvän kumppanin kanssa.

21. Miten kuvailisit itseäsi kolmella sanalla?

Vaimo, äiti, mummo.

22. Tämänhetkinen lempivaate?

Leveälahkeiset pellavahousut ja T-paita.

23. Vaate, joka jokaisella olisi oltava?

Sellainen, jossa tuntee itsensä viehättäväksi.

24. Mikä inspiroi sinua elämässä eniten juuri nyt?

Metsä.

25. Paras neuvo, jonka olet saanut?

”Turha nuukuus ja pieni kierous ei koskaan kannata.”  Tämän opin aloittelevana kirjanpitäjänä esimieheltäni, josta myöhemmin tuli yhtiökumppanini. Olen saanut useita hyviä neuvoja, mutta tätä taidan itse toistaa eniten.

26. Mistä tykkäät marista?

Marina on ikävä sana, toivottavasti en marise. Mutta myönnän, että jotkut poliitikkojen päätökset saa välillä ihmettelemään ääneen… se saattaa kuulostaa marinalta tai narinalta🤭.

27. Timantit vai helmet?

Timantit.

28. Mihin kiinnität huomiota ensitapaamisella?

Yleisvaikutelmaan, katseeseen, hymyyn.

29. Mitä kadut eniten? 

Montakin sanaa olisi voinut jäädä sanomatta. Toivon, että olen oppinut virheistäni. 

30. Mitä kuuntelet tällä hetkellä eniten?

Äänikirjoja.

31. Lempilautapelisi?

Lautapelien pelaaminen on tosi kivaa! Perheen kanssa pidämme peli-iltoja ja tykkään monista peleistä, ikisuosikki on Trivial Pursuit. 

32. Kielletty nautinto?

Ehkä mielummin kaikkea kohtuudella, pysyisi vaan siinä kohtuudessa… 

33. Minkä kirjan sait viimeksi loppuun?

Kuuntelin turkulaisen kirjailijan Ilona Tuomisen kirjan ”Löytöperhe”. Se on kolmas osa hänen Turun Portsaan Poppeli-kortteliin sijoittuvassa kirjasarjassa. Tykkäsin, kuten myös aiemmista osista. Toivottavasti jatkoa seuraa. 

34. Mitä luet juuri nyt?

En lue juurikaan, mutta kuuntelen äänikirjoja, enimmäkseen feelgood-kirjoja. Töissä luen paljon lakitekstiä, joten vastapainoksi on kiva tuulettaa aivoja hyvän mielen tarinoilla. Nyt kuuntelussa on Carley Fortunen kirja ”Tänä kesänä kaikki on toisin”. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Prinssi Edwardin saarelle Kanadan rannikolle. Kuulostaa kivalta kesäparatiisilta.

35. Miten aloitat päiväsi?

Halaus, suukko ja hyvän huomenen toivotus puolisolle. Jos herään aikaisin, kuuntelen äänikirjaa.

36. Lempijuhlasi?

Joulu ehdottomasti - perhe koolla ja kiireetöntä yhdessäoloa.

37. Kenen vaatekaapin ratsaisit?

En keksi yhtään syytä miksi haluaisin mennä penkomaan jonkun muun vaatekaappia.

38. Kenen kanssa vaihtaisit elämiä päiväksi?

Jonkun yli sata vuotta sitten eläneen sukulaiseni - haluaisin nähdä millainen oli rajan taakse jäänyt sukutilamme ja minkälaista elämä siellä oli.

39. Mitä olet aina halunnut tehdä mutta et ole koskaan uskaltanut?

Pikkutyttönä olisin halunnut ratsastaa mummolan Polle-hevosella, mutta en uskaltanut. Vuosia myöhemmin olen kerran noussut hevosen selkään, joten se on tehty. En halua enää tehdä mitään mihin uskallus ei riitä. 

40. Mitä olisit halunnut tietää 19-vuotiaana?

Mitä en tiennyt silloin? Nuorena sitä tiesi kaiken, vanhemmiten on oppinut miten vähän sitä oikeasti tietää.

41. Käsilaukussa puhelimen ja lompakon lisäksi?

Huulipuna, sydämenmuotoinen pieni lääkerasia, nenäliinoja ja usein myös kynä, ostoslista ja autonavain.

42. Jos et olisi nykyisessä ammatissasi, mikä olisit?

Tiesin jo kauppaopiston ensimmäisenä vuonna, että kirjanpito on mun juttu. Olin silloin 19-vuotias. En todellakaan tiedä mitä muuta voisin tehdä.

43. Mitä et osaa tehdä?

Tähän voisi listata vaikka mitä, mutta sanon ommella, sillä sen haluaisin oppia.

44. Paras lomamatka?

Ihania matkoja on niin monia - ehkä paras on kuitenkin se seuraava matka, jota vasta suunnitellaan.

45. Mihin kaupunkiin haaveilet matkustavasi?

Sorrentoon Italiaan.

46. Kun matkustat, mitä on aina mukanasi?

Virkkuukoukku ja lankaa.

47. Lempiruoka?

Pastat - tällä hetkellä ykkönen on Liemessä-blogin mustatorvisienipasta omaan makuun tuunattuna.

48. Lempijälkiruoka?

Sikke Sumarin lime-sitruunajuustokakku.

49. Lempisnack?

Cashew-pähkinät.

50. Elokuva, joka sai sinut itkemään?

Minulta pitäisi ennemminkin kysyä, että mikä leffa ei saanut minua itkemään… liikutun tosi helposti. Mutta sanotaan ihana klassikko Love Affair - Kutsuvat sitä rakkaudeksi, pääosissa Anette Bening ja Warren Beatty. Niin ihana ja sen voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa.

51. Lempielokuva viiden viime vuoden ajalta?

Tykkään katsoa leffoja ja hyviä voin katsoa useita kertoja. Yksi parhaista elokuvista on ”Tuulen viemää”, mutta se ei mahdu tuolle aikajanalle, eikä myöskään ”Niskavuoren Heta”. Noin uusista tulee mieleeni vain ”Myrskyluodon Maija” - sen kävin oikein leffassa katsomassa ja pidin kovasti.

52. Minkä taidon haluaisit?

Laulutaidon.

53. Lempitreenisi?

Saako sanoa pitkä kävelylenkki metsässä sienikorin kanssa?

54. Suosikkibändisi?

Ei tule mitään mieleen, tai sanotaan Kaj - niiden musiikista tulee hyvälle tuulelle.

55. Suosikkipikaruokatilaus?

Pizza - munakoisoa ja parmesania täytteenä. Hyvä pizza ei kyllä ole pikaruokaa, mutta sanon sen silti.

56. Mitä et halua tehdä vielä kymmenen vuoden päästäkin?

Töitä - silloin kuvittelen olevani oloneuvoksena.

57. Suloisinta maan päällä?

Pikku prinsessa❤️.

58. Paras asia, joka on tapahtunut tänä vuonna?

Hiljattain päättynyt pitkä kesäloma, jonka vietimme pääasiassa kotona. Ja tietysti se kun pikkuprinsessa oli meillä ensimmäistä kertaa yksin yökylässä.

59. Lempicocktailisi?

 Otan mielummin lasin viiniä, näin kesällä vaikka jotain raikasta roseeviiniä.

60. Mikä elokuva saa sinut nauramaan makeimmin?

Ehkä FC Venus.

61. Mitä syöt yleensä päivälliseksi?

Pastaa, usein myös grillattua tai savustettua lohta.

62. Mitä syöt yleensä lounaaksi?

Teen enimmäkseen etätöitä ja silloin lounaana on useimmiten valmiskeittoa tai edellisen päivän ruuantähteitä.

63. Mitä syöt yleensä aamiaiseksi?

Supermysliä ja luonnonjogurttia, juustovoileipä ja vihreää teetä.

64. Mikä on lempiasiasi maailmassa?

Parasta on olla kotona.

65. Lempivärisi?

Metsänvihreä.

66. Minkä värisiä vaatteita käytät eniten?

Mustia, mutta kaapista alkaa löytyä jo muitakin värejä.

67. Mitkä kolme sanaa kuvaavat Suomessa asumista?

Koti, metsä ja turvallisuus.

68. Pidätkö yllätyksistä?

No joo - mukavista yllätyksistä.

69. Mitä olet oppinut kantapään kautta?

Kaikkea mitä ajattelee, ei kannata sanoa ääneen. 

70. Mihin olet kyllästynyt?

Ylinopeutta ajaviin koppimönkijäkuskeihin ja ilkeisiin kommentteihin somessa - riippuu päivästä kumpaan enemmän.

71. Kenen puoleen käännyt surullisena?

Puolison.

72. Minkä trendin toivoisit katoavan ikiajoiksi?

Huulitäytteet.

73. Mitä halusit elämältä 12-vuotiaana?

En kyllä yhtään muista, varmaan aika tavallisia juttuja.

Olihan niitä siinä… kiitos, kun jaksoit lukea loppuun asti!  Oliko Sinun vastauksesi samanlaisia vai täysin jotain muuta?

Kivaa loppuviikkoa!

Jutun kuvat: Mikko Kaaresmaa, mikko.k.visuals

Yhden virheen tarina - lisääntyykö luovuus virheitä tekemällä?

Käsitöitä tehdessäni olen saanut tottua virheisiin - varsinkin kun virkkausvuosien laskemiseen riittää omat sormet. Osan virheistä voin antaa olla, osa harmittaa niin paljon, että purkaminen on ainut vaihtoehto. Käsitöitä tehdessäni olen yrittänyt ajatella, että harrastuksen pitää olla rentouttavaa ja leppoisaa hommaa - ei mitään stressaavaa pikkuvirheiden vahtaamista. Ja toisaalta käsityön tekeminen sinänsä on se maali - ei pelkästään se lopputulos. Joten purkaminen on osa matkaa - se tekee matkasta vain vähän pidemmän.

Noin se usein mulla meneekin ja sitten tulee se mutta. Välillä pitäisi saada valmista tiettyyn päivään mennessä. Kiireessä homma menee helposti hosumiseksi ja virheiden riski kasvaa. Tässä tulee tarina yhdestä itse itselleni virittämästä kiireestä, virheestä ja myös sen korjaamisesta.

Jos olet lukenut blogiani pidempään tiedät jo, että minun on vaikea löytää sopivia kenkiä ja vielä vaikeampi löytää kauniita ja mukavia juhlakenkiä. Korkokenkiä en voi käyttää ja ballerinat eivät ole mielestäni kauniit juhlakenkänä. Mietit nyt, että miten nämä kengät nyt liittyvät käsitöihin, mutta malta hetki - liittyypä hyvinkin. Joulun välipäivinä olin pitkästä aikaa kaupungilla shoppailemassa ja löysin nätit matalat avokkaat ja kaiken lisäksi vielä mukavat jalassa - ja kuin bonuksena juuri ennen tulossa olevia uuden vuoden juhlia. Ainut ongelma oli se, että minun koossani kengät löytyi ainoastaan kirkkaanpunaisena. Minulla ei ole mitään kirkkaanpunaista! Koska kengät olivat niin hyvät jalassa, päätin kuitenkin ostaa ne.

Jotain muutakin punaista olisi kiva olla kenkien lisäksi - ehkä laukku tai korvakorut. Äkkiäkös minä jotain virkkaisin. Kello oli jo paljon ja lankakaupat kiinni. Ehkä minulla on kotona punaista lankaa, ajattelin ja ostin varoiksi punaisen vetoketjun pientä laukkua varten. Juhlat olisivat tiistaina ja lauantai-iltana etsin kaapistani punaista lankaa. Löysin yhden kerän jouluvirkkauksista yli jäänyttä Sandnes Garn Fritidsgarn- lankaa. Siitä saisin söpön pienen huovutetun laukun, ajattelin tyytyväisenä. Päätin tehdä simppelin pienen laukun. Etu- ja takaosa samasta kappaleesta ja pienet ylöspäin kapenevat sivupalat, jotka ompelisin laukun päihin. Piirsin mitat ja lisäsin 20 % huopumisvaraa.

Palat oli nopsaan virkattu isolla virkkuukoukulla ja muutaman tunnin päästä ne pyörivät jo pyyhkeen kanssa pesukoneessa. Jostain syystä palat eivät tahtoneet oikein huopua ja jouduin huovuttamaan niitä useamman kerran. Kun pinta vihdoin näytti hyvältä, yritin venytellä paloja sopiviin mittoihin, mutta iso pala näytti jotenkin ihan väärän malliselta. Se oli kapea ja korkea, eikä millään suostunut venymään sivuttain. Palasta ei mitenkään saisi suunnittelemaani laukkua ja lankaa ei ollut enempää eikä sitä lauantai-iltana saisi mistään lisääkään. Siinä sitten istuin ja pyörittelin punaista huopapalaa käsissäni. Harmitti. 

Lopulta päätin, että teen laukusta vähän pienemmän ja taittelen palasta myös läpän. No niin, ehkä tästä päästään johonkin. Sivupalat olisivat nyt liian suuret. Jos jätän ne pois, kännykkä ei enää mahdu laukkuun. Lanka oli huopunut niin tiiviiksi, että purkautumisvaaraa ei ollut, joten päätin leikata palat pienemmiksi. Leikkausjälki ei ole kaunis, mutta sen saisi piilotettua ompelemalla sivupalat laukun reunojen sisälle.

Ison palan mitat olivat korkeus 30 cm ja leveys 15 cm, päätypalan (saksimisen jälkeen) korkeus 8 cm ja leveys leveimmästä kohdasta 2,5 cm. Valmis laukku on 11 x 15 cm. Noihin pitää sitten lisätä huopumisvara - langasta riippuen 20-30 %..

En edelleenkään tiedä mikä aluperin meni vikaan - ehkä tein alussa mitta- tai laskuvirheen. Lopulta laukusta tuli oikein kiva. Ompelin reunat kiinni, lisäsin magneettinepparin ja d-lenkit, joihin kiinnitin metalliketjun. Laukku on pieni, sain sinne mahtumaan puhelimen, nenäliinan ja huulipunan - eipä sitä juuri muuta juhliin tarvitsekaan.

Entä otsikon kysymys - lisääkö virheet luovuutta - enpä usko. Mutta siihen uskon, että mitään uutta tuskin keksitään ilman, että matkaan mahtuu muutama virhe. Tällaiselle pedantille ihmiselle kuin minä, virheiden tekeminen ja omien mokien hyväksyminen on usein vaikeaa. Aina voi yrittää ottaa opikseen… niin ja olla itselleen vähän armollisempi seuraavan mokan sattuessa. 

Leppoisia virkkaushetkiä!

Blogitilinpäätös 2024

 Hurjaa miten nopsaan vuodet vierivät - jo neljäs blogivuosi lopuillaan. Kirjanpitäjä-minä tykkää tehdä tilinpäätöksiä. Tsekataan miten meni ja vedetään johtopäätökset tulevaa varten. On taas aika summata mitä tuli tehtyä ja mikä jää odottamaan seuraavaa vuotta. 

Blogin tämän vuoden kohokohta osui keväälle. Minusta oli kiva juttu Kotivinkki-lehdessä otsikolla ”Melkein kaiken voi virkata”. Kun juttua tehtiin, nauru kaikui ja höpötystä riitti. Se tunnelma välittyy myös lehtijutusta. Wivi Vihannon kirjoittaman jutun pääset lukemaan täältä. Upeat kuvat ovat Mikko Kaaresmaan ottamia. Kiitos vielä Wivi ja Mikko!

Kuva: Mikko Kaaresmaa

Viime vuonna muutimme uuteen kotiin tänne metsän reunaan. Odotin kovasti tätä kesää ja touhuamista lavapuutarharhassa. Siitä tulikin tosi kiva. Nautin lähes joka arkiaamu aamukahvin siellä linnunlaulua ja uutta kasvua ihaillen. Valkosipulit olivat parasta ja niitä istutinkin nyt syksyllä aikas määrän. Toki muullekin jäi vielä tilaa. Nyt talvella on kiva pikkuhiljaa miettiä ensi kevään istutuksia.

Syksyllä sienestys vei paljon aikaa - metsässä pomppiminen on tosi hyvää tasapainojumppaa ja muutenkin tykkään olla metsässä - kuunnella metsän ääniä ja katsella metsän värejä. Voiko kostean sammaleen vihreää voittaa mikään? Eikä sovi unohtaa sieniä - niitä meillä syödään useamman kerran viikossa. 

Käsityövuosi oli ehkä vähän laimea. Virkkasin kyllä, mutta vähemmän kuin edellisinä vuosina ja se näkyi toki myös täällä blogissa. Jostain syystä monet muut asiat veivät aikaani ja onhan tuo vasen käsikin vaivannut vähän aiempaa enemmän. Toisaalta määrä ei korvaa laatua, joten jatkossakin kirjoittelen, kun jotain kivoja juttuja valmistuu, en pelkän kirjoittamisen vuoksi.

Suosituimmat blogijutut viime vuonna olivat balaclavan eli virkatun hupun ohje sekä helppojen virkattujen sukkien ohje. Ikisuosikkeina pysyttelivät edelleen sekä tiskirätit että juttu virkkauksen aloittamisesta.  Olen iloinen, että tuo juttu pysyy yhtenä suosituimmista - sehän tarkoittaa, että meitä virkkaajia tulee koko ajan lisää 🙌🏻. 

Tänä vuonna erityisen kivaa virkkauksissa oli tilaustöiden suuri määrä. Tein useamman laukun, patalappuja toiveväreissä sekä erilaisia säilytyskoreja. Uuden ihanan jutun virkkauksiin toi kesällä syntynyt pikku prinsessa❤️. Blogissa onkin mummojutut lisääntyneet melkoisesti ja niitä on toki luvassa myös ensi vuonna. Tulossa on myös juttua räsyvirkkauksesta. Olen halunnut oppia joka vuosi uuden käsityötaidon - tänä vuonna olin Taito Varsinais-Suomen räsyvirkkauskurssilla. Siitä siis lisää ensi vuonna.

Ilman teitä rakkaat lukijat ei olisi tätä blogia! Iso kiitos tykkäyksistä, kommenteista, ideoista ja palautteesta❤️!  Otan jatkossakin mielelläni vastaan palautetta sekä juttutoiveita. 

Lämmin kiitos myös yhteistyökumppaneilleni Taito-shop, Turku ja Suomen kello- ja korumuseo Kruunu!

Tunnelmallista joulunaikaa!

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä - vuosi 2023 pakettiin

 Vuoden päättyessä on tapana tehdä inventaari ja tilinpäätös - summata miten vuosi meni ja mitä siitä jäi käteen. Lankojen laskemisesta en ajatellut kirjoitella, ehkä enemmänkin siitä henkisestä inventaarista. Miten vuosi meni noin niin kuin omasta mielestä?

 

Suurin juttu tänä vuonna oli muutto uuteen kotiin. Päätimme jo muuttaessamme, että piha laitetaan heti kuntoon. Konetöitä lukuun ottamatta teimme kaiken itse, joten kesä meni pitkälti pihatöissä ja virkkuuhommat jäi kesällä melko vähiin. Aherrus tuotti tulosta ja piha on nyt käytännössä valmis. Pieni kulma jäi vielä odottamaan josko vieressä olevat kielot lähtisivät leviämään. Ensi keväänä pääsen istuttamaan vihanneksia ja kukkia uuteen lavapuutarhaani. Talvivalkosipulit siellä jo odottelevat kevätaurinkoa. 

 

Muutto rivitaloasunnosta omakotitaloon kaava-alueen ulkopuolelle oli melkoinen elämänmuutos. Isoin muutos tapahtui kuitenkin minussa itsessäni. Pihastelun lisäksi metsän läheisyys innosti syksyllä metsäretkiin ja sienestämiseen. En ole koskaan ennen tykännyt keräillä mitään metsästä. Sienestys ja marjastus ovat olleet minulle ehdoton ei. Nyt lähimetsissä kuljeskelusta tuli tosi tärkeää ja loppusyksystä kävin metsässä lähes päivittäin. Aina minulla oli joko sienikori tai pikku pussukka mukana, jos sieniä sattuisi löytymään ja löytyihän niitä. Puita en vielä halaile, mutta ei siitäkään taideta enää kaukana olla...

2023 oli VirkkausKoukussa -blogin kolmas vuosi. Tavoitteeni tälle vuodelle oli kokeilla ja oppia jotain ihan uutta. Kävin Taito-keskuksen tuftauskurssilla ja netistä sekä kirjoista opiskelin langan värjäämistä luonnonväreillä. Värjäämistä olenkin treenannut pitkin vuotta. Viimeksi viime viikonloppuna nostin väriliemestä lankavyyhdin. Yritin edelleen saada vihreää aikaiseksi, mutta toisin kävi. Tällä kertaa keitin punasipulin kuorista liemen. Otin kuoret pois liemestä ja kaadoin liemen lankojen päälle. Neljä viikkoa odotusta, vähän rautavitrilliä vihreää väriä tehostamaan ja lopputulos näkyy alla. Ei edelleenkään vihreää, mutta aika makea keltainen sävy. Hauskaa ja yllätyksellistä puuhaa. Puukoruja olen myös värjäillyt ja niiden osalta on uusia suunnitelmia ensi vuodeksi.

 

Nyt on myös aika kiittää kuluneesta vuodesta - niin Sinua lukijani kuin myös yhteistyökumppaneita - KIITOS! Viime vuonna tein Kierre-säilytyskorin ja pehmeän maton yhteistyössä Suomen Lanka Oy:n kanssa. Langat ovat ihania, joten yhteistyö oli hyvin inspiroivaa. Lämmin kiitos myös yhteistyöstä Taito-shop Turku ja Suomen Kello- ja korumuseo Kruunu. Taito-shopista löytyy tekemiäni Villi-laukkuja ja Kruunusta taas luonnonväreillä värjättyjä puukoruja sekä betonikoruja. 

Vuosi on ollut myös sikäli mielenkiintoinen, että olen päässyt mukaan julistamaan virkkaamisen ilosanomaa myös blogin ulkopuolella, kun minusta ja virkkaamisesta on tehty muutama lehtijuttu. Anna-lehden juttu keskittyi enemmän sairastamaani Parkinsonin tautiin. Turun Sanomat jakoi ensin ohjeeni virkatuista yrittiruukuista ja myöhemmin julkaistiin juttu virkkaamisesta. Turun Sanomien jutut ovat maksumuurin takana ja löytyvät myös muista Lännen Median lehdistä.

Mitäs sitten ensi vuonna? Hyväntekeväisyysvirkkauksiin liittyen olen joulukuussa virkannut useita villasukkia ja sukista on tulossa päivitys tammikuussa. Tilauslistallani on erilaisia koreja ja laukkuja. Omaan työhuoneeseeni olen suunnitellut jo pidempään virkattua verhoa. Ja voi olla, että vilahdan taas jonkun lehden sivuillakin. Eli kaikenlaista virkkausjuttua on luvassa. Toivottavasti tapaamme myös ensi vuonna!

Rentouttavaa joulunaikaa!

Viikko ilman virkkausta - tarinoita Afrikasta

Kokonainen viikko ilman virkkausta - eipä ole pitkiin aikoihin tapahtunut, mutta nyt. Olimme viikon safarilla Etelä-Afrikassa Krukerin kansallispuistossa. Minulla oli toki lankaa ja virkkuukoukku mukana, mutta lentomatkoja lukuunottamatta langat pysyivät käsityöpussissa.

Safari on ollut jo pidempään minun ja mieheni unelmissa. Vihdoinkin odotettu matka koitti!

Faktoja luonnonpuistosta

Krugerin kansallispuiston historia ulottuu jo vuoteen 1898, jolloin sinne muodostettiin riistansuojelualue. Varsinainen luonnonpuisto avattiin yleisölle vuonna 1927. Puisto on kooltaan Afrikan suurin - pohjoisesta etelään 350 km ja leveyttäkin on 65 km. Kokonaisuutena luonnonpuisto on vielä suurempi, sillä ympärillä on useita yksityisiä luonnonpuistoja ja se rajoittuu Mosambikin Limbobon ja Zimbabwen Gonarezhoun luonnonpuistoihin. Siellä elää valtava määrä eläimiä, lähes 150 eri nisäkäslajia ja lisäksi paljon lintuja ja matelijoita. 

Ja niitä tarinoita - The Big Five

Big Five eläimet ovat norsu, leijona, sarvikuono, puhveli ja leopardi. Ne olivat aikanaan metsästäjien halutuimmat, mutta toisaalta haastavimmat ja vaarallisimmat metsästettävät. Nyt ne ovat monen luonnonpuistossa vierailevan bongauskohde nro 1, niin myös meidän. Tavoitteena oli tietysti bongata kaikki viisi. 

Afrikannorsu on suurin maan päällä elävä eläin ja voi painaa jopa 7000 kiloa. Väestönkasvu ja sen vaatima maatalousmaan lisääminen sekä salametsästys ovat tehneet norsusta uhanalaisen. Krugerissä norsuja on alueen kokoon suhteutettuna paljon, jopa liian paljon. Norsu on älykäs ja seurallinen eläin ja se viihtyy laumassa. Afrikannorsulla on suuret korvat ja niitä leyhyttelemällä se viilentää itseään. Mutakylvyt jättävät ihon poimuihin kosteaa mutaa viilentämään kehoa hellepäivänä. Kun norsu heiluttaa korviaan ja tulee kohti, leppoisa norsu on suuttunut ja vähän isommankin eläimen on aika vaihtaa maisemaa. 

Eläinten kuningas leijona on ainut kissaeläin, joka elää laumoissa. Se metsästää laumana ja saaliita ovat isommat nisäkkäät kuten seeprat, buffalot ja kirahvit. Metsästyksen hoitavat kevytrakenteisemmat naaraat ja ensimmäisenä ruokapöytään käy tietysti komea uros. Metsästyksen jälkeen onkin taas hyvä levätä ja senhän leijona osaa - se lepäilee noin 20 tuntia vuorokaudessa. Tuolla asenteella siitä tulikin uusi suosikkini😂. 

Afrikanpuhveli elää isoissa laumoissa. Tunnusomaista sille on sen suuret kaartuvat sarvet, jotka voivat kasvaa jopa 1,5 metrin kokoiseksi. Vanhat urospuhvelit, joita kutsutaan nimellä Dagga Boys, elävät usein joko yksin tai muutaman uroksen ryhmissä. Ne eivät joko pysy mukana lauman kyydissä tai nuoremmat urokset ovat potkineet ne pois laumasta. Vanhat äreät Dagga Boysit voivat olla hyvin agressiivisia ja hyökätä varoittamatta. Viidestä suuresta puhveli onkin kenties vaarallisin ihmiselle.

Krugerissä elää kaksi sarvikuonolajia - isosarvikuono ja panssarisarvikuono. Isosarvikuonoja on Krugerissa noin 2600, mutta panssarisarvikuonoja vain noin 200. Se onkin erittäin uhanalainen laji. Sarvikuonon paksu nahka ja suuri koko suojelee sitä, ainut vihollinen on ihminen. Sarvikuonoja salametsästetään niiden sarvien takia - itämaisissa vanhoissa hoidoissa uskotaan sarven parantavaan voimaan. Surullisinta tässä on se, että uskomus on virheellinen. Näimme vain yhden sarvikuonon ja senkin yösafarilla. Kuten saimme todeta, sarvikuono liikkuu isosta koostaan huolimatta todella nopeasti (jopa 50 km/h) ja ainut kuva, jonka ehdimme saada oli alla oleva epäselvä otos.

Leopardi on leijonan jälkeen toiseksi suurin kissapeto Krugerissä. Se elää yksin, paitsi parittelun aikaan ja kun emo pitää yksin huolen poikasista. Se saalistaa mieluiten itsensä kokoisia eläimiä vaanimalla niitä, yrittämällä päästä huomaamatta mahdollisimman lähelle ja hyökkäämällä jopa 60 km/h vauhdilla. Leopardi on arka eläin ja mestaripiiloutuja. Siksi se on viisikosta vaikeimmin bongattava. Meillä kävi aikamoinen lottovoitto, sillä näimme leopardin makoilemassa todella lähellä tietä. Koin koko reissun huimimman tunteen, kun leopardi katsoi upean värisillä silmillään vain metrien päästä suoraan silmiini. Ja toisen, kun ajoimme jonkin ajan kuluttua saman paikan ohi - leopardi oli siirtynyt puiden alle piiloon, vain aika-ajoin heilahtava häntä osoitti sen olevan paikalla. Autoja oli kerääntynyt tien varteen ja muutama tyyppi oli noussut autosta ja kävellyt lähemmäs katsomaan - ilmeisesti ajattelivat olevansa leopardia nopeampia - jos nyt ylipäätään jotain ajattelivat…

Antiloopit

Ylivoimaisesti eniten näkemämme eläin oli Impala-antilooppi. Niitä on Krugerissä noin 140 000. Ne viihtyvät teiden varsilla, sillä avoin tie antaa niille pusikkoista maastoa enemmän turvaa saalistajilta. Näimme paljon erikokoisia ja -näköisiä antilooppeja. Suloisin oli ehkä puna-antilooppi. Se on arka, pienikokoinen ja sillä on isohkot korvat. Poikkeuksellisen siitä tekee se, että se pariutuu eliniäkseen. Niitä näkee joko yksin, kaksin tai poikasten kanssa. Yksinäiset puna-antiloopit eivät joko ole vielä löytäneet pariaan tai ovat menettäneet sen. 

pieni puna-antilooppi

impala-antilooppeja

Savannikoira (wild dog)

Savannikoira, toiselta nimeltään hyeenakoira, on erittäin uhanalainen eläin. Olimme tosi onnekkaita, kun törmäsimme tietä pitkin jolkottavaan koiralaumaan. Koirat näyttävät hiukan hyeenoilta täplikkään turkin takia, mutta ovat kuitenkin eri rotu. Ne metsästävät erittäin organisoidusti. Kun muut juoksivat pitkin tietä, pari koiraa teki tähystysretkiä ympäristöön. Laumaa vastaan tuli isohko gnu-antilooppi ja oli mielenkiintoista nähdä miten ne ryhmittyivät hyökkäykseen. Vahvimmat ja suurimmat koirat juoksivat eturiviin ja pienemmät taakse. Gnu juoksi pakoon ja koirat antoivat sen mennä - ilmeisesti saalis todettiin liian suureksi, niiden suosikkiruokaa on pienempi impala.

Pienikin voi olla suuri

Sittisontiainen (oikeaa nimeä en tiedä) on pikkuinen koppakuoriainen, joka pyörittelee lannasta isoja palloja. Sitä sittisontiaisuros sitten esittelee haluamalleen naaraalle. Jos naaras hyväksyy pallon, niistä tulee pari. Jos ei, uros tekee uuden pallon - vielä komeamman - niin monta kertaa, että naaras on tyytyväinen. Naaras hyppää pallon kyytiin ja uros alkaa kierittää palloa kohti sopivaa kuoppaa. Pari kätkee pallon kuoppaan, parittelee ja naaras munii pallon sisään. Sieltä muna aikanaan kuoriutuu toukaksi ja toukka elää syömällä ympärillään olevaa lantapalloa. Toukkavaiheen jälkeen sittisontiainen putkahtaa maankamaralle. Sittisontiaiset ovat todella hyödyllisiä. Maahan kaivettu lanta ravitsee maaperää. Maailma myös hukkuisi lantaan ilman sittisontiaisia, sillä pelkästään yksi norsu voi kakata 150 kg vuorokaudessa...

Mitä ja missä?

Krugerin luonnonpuisto sijaitsee Etelä-Afrikassa reilun 400 km:n päässä Johannesburgista, joten matka-aikaa kertyy autolla lentojen lisäksi kuutisen tuntia riippuen siitä mistä portista luonnonpuistoon aikoo mennä. Vierailuun kannattaakin varata useampi päivä aikaa. Puistossa voi vierailla joko omatoimisesti omalla autolla tai järjestetyillä safariajeluilla oppaan kanssa, kuten me teimme. Autosta ei saa roikottaa käsiä tai poistua kuin levähdyspaikoilla. Vaikka eläimet eivät näytä välittävän autoista, ne ovat kuitenkin villieläimiä. Rohkea voi pelata kierroksen golfia puiston sisällä olevalla Skukutza Golf Coursella.

 

 

 

Loka-marraskuun vaihteessa, jolloin me vierailimme puistossa, oli kevät. Sää oli hyvin vaihteleva - 38 asteen helteestä alle 20 asteen viimaan. Järjestetyt safarit tehdään avonaisissa autoissa, joten myös lämmintä vaatetta kannattaa varata mukaan. Toisaalta viileämmällä säällä näkee helpommin eläimiä ja me näimme kaikki, joista etukäteen haaveilimme. No, tosin gebardi olisi vielä ollut kiva, mutta ehkä sitten ensi kerralla😊. Safari oli unohtumaton kokemus - enemmän kuin osasin kuvitella ja kyllä, lähtisin mielelläni uudelleen.

 

Tarinat kertoi pääasiassa oppaamme Garrett. Garrett oli hauska ja iloinen kaveri, joka yritti kaikkensa, että näkisimme mahdollisimman paljon. Ensimmäisenä päivänä ylhäällä mäen laella hän pysäytti auton, näytti kädellään ympärilleen ja sanoi; ”Welcome to my office.”  

Matkaterveisin!