Venetsia - pikavisiitin TOP 5


Piipahdimme elokuisen kesälomareissun aluksi Venetsiassa. Saavuimme torstaina alkuillasta ja jatkoimme matkaa seuraavaan kohteeseen lauantaina ennen puolta päivää, joten luvassa oli melko pikainen visiitti. Olen ollut Venetsiassa kerran aiemminkin - 35 vuotta sitten päiväretkellä Garda-järveltä. Paljonkaan en ensi vierailustani muista - Rialton sillan ja Piazza San Marcon puluineen, enpä juuri muuta. Kaupunki ei tehnyt silloin järisyttävää vaikutusta - johtuisiko siitä, että ajatukseni pyörivät jo seuraavassa keväässä ja silloin syntyvässä esikoisessani.




Toisin kävi tällä kertaa - Venetsia hurmasi minut täysin! Eikä ihme - kaupunkiin on helppo rakastua. Venetsian olemassaolo on jo itsessään ihme. Se muodostuu yli sadasta saaresta, joita erottavat kanavat ja yhdistävät kanavien yli kulkevat sillat. Puupaalujen päälle rakennetut palatsit kertovat vuosisatojen takaisista loiston päivistä. 




”Venetsia on kuin söisi kokonaisen rasiallisen suklaakonvehteja yhdellä kertaa.”

-Truman Capote






Tässä on minun TOP 5-listani Venetsian pikavisiitille:

1. Hyvä hotelli

Lyhyellä reissulla kolme tärkeintä asiaa hotellin valinnassa on sijainti, sijainti ja sijainti. Varasimme hotellin läheltä Piazzale Romaa, jonne pääsi bussilla suoraan lentokentältä. Elokuisen helteen ja ukkoskuurojen vuorotellessa oli mukavaa sujahtaa bussilta kivenheiton päässä olevaan hotelliin ilman matkalaukkujen raahaamista kanavia ylittävien siltojen portaissa. 




2. Vaporettoajelu

Venetsian ”pääkatu” Canal Grande halkoo Venetsiaa S-kirjaimen muotoisesti. Canal Granden toisessa päässä on Piazzale Roma ja toisessa Piazza San Marco. Helpoin ja edullisin tapa liikkua - kävelyä lukuunottamatta - on vaporetto eli vesibussi. Hellepäivänä jalkoja oli mukava välillä lepuuttaa risteilemällä kanavaa pitkin ja ihailla samalla maisemia. Parhaat paikat maisemien ihailuun löytyivät vaporetton pieneltä peräkannelta.





3. Haahuilu kapeilla kujilla

Kanavien ja talojen välissä risteilee toinen toistaan kapeampia kujia. Kujilla päämäärättömästi kuljeskellessa kanavien yli kaartuvat kaarisillat ja kulman takaa avautuvat pienet aukiot maalaavat kauniita näkymiä. Välillä voi pistäytyä pikkuliikkeissä ihailemassa paikallisia käsitöitä tai pysähtyä nauttimaan kahvit italialaiseen tapaan kuppilan tiskillä. 






4. Auringonlasku Canal Grandella

Auringonlaskua ihailimme sekä iltakävelyllä että ”iltaristeilyllä” vaporetton kyydissä. Tosituristit istahtavat gondolin kyytiin. Näkymät ovat henkeäsalpaavat; vanhat elegantit rakennukset kaartuvat veden ylle, mustat gondolit ja virtaviivaiset taksiveneet lipuvat hiljaa ohi ja auringon painuessa talojen siluetin taakse, valot syttyvät ja luovat salaperäistä, vähän melankolista menneen maailman tunnelmaa.





5. Vanhat rakennukset

Venetsian palatsit ja talot ovat ainutlaatuisia - lukuisat yksityiskohdat kuten suloiset metalliparvekkeet, sirot ikkunaluukut ja ajan saatossa haalistuneet talojen pastellisävyt tekevät niistä rosoisen elegantteja. Vesi liplattelee vasten rapautuneita seiniä, kuten on tehnyt jo satoja vuosia, mutta siinä talot edelleen nojailevat toisiinsa kuin toinen toistaan tukien. 





Arrivederci, bella Venezia!







Lappeenranta - kaunis kesäkaupunki

Olemme käyneet jo useamman vuoden kesälomalla Sotkamon seudulla. Yritämme menomatkalla vaihdella reittiä ja yöpyä jossain kivassa kesäkohteessa. Kolme vuotta sitten reitti kulki Pohjanmaan lakeuksien kautta. Tällä kertaa pysähdyimme pariksi yöksi yhteen Suomen kauneimmista kesäkaupungeista - Lappeenrantaan. Mainittakoon näin heti aluksi, että joku saattaisi pitää minua jäävinä kehumaan Lappeenrantaa, sillä olen asunut siellä lapsuuteni. Lähes 50:n vuoden jälkeenkin sielunmaisemani löytyy Saimaan rannalta.



Vallien ja vanhojen talojen tunnelmaa Linnoituksessa

Tutustuminen kaupunkiin kannattaa aloittaa kaupungin vanhimmasta osasta, Linnoituksesta. Kun nouset mukulakivikatua kohti Linnoitusta, vasemmalle puolelle jää Vanhapuisto, jota kutsutaan myös Pusupuistoksi. Söpö nimi tulee ajalta, jolloin varusmiehet hyvästelivät puistossa heilojaan. Pusuttelutauon jälkeen jatka ylös mäkeä ja saavut Viipurin Portista Linnoitukseen. Linnoitus on kuin kappale mennyttä maailmaa - mäkeä halkovan mukulakivikadun laidoilla on kauniita rakennuksia ja niiden takana vanhat vallit tarjoavat upeita näköalapaikkoja. Linnoituksen kaunein ja samalla myös vanhin rakennus on vaaleansininen vartiotupa (valmistunut vuonna 1772). Sitä vastapäätä on aikanaan venäläisten upseeriperheiden kodiksi rakennettu Majurskan talo. Talossa toimii saman niminen vanhaa tunnelmaa huokuva suosittu kahvila.




Satamasta avautuu Saimaa

Linnoituksen alapuolella on kaupungin satama. Matkalla satamaan kannattaa pistäytyä Hiekkalinnassa. Vuosittain upeisiin luomuksiin käytetään noin 3 miljoonaa kiloa hiekkaa. Satamasta pääsee risteilemään Saimaalle tai historialliselle Saimaan kanavalle. Kanavaristeilyllä pääsee kokemaan sulutuksen Mälkiän sululla, jossa korkeuseroa on jopa 13 metriä. Kanavayhteyttä Saimaalta Suomenlahteen suunniteltiin jo 1500-luvun alussa. Lopulta kanavahanke aloitettiin vuonna 1845. Satamaa voi ihailla myös elokuvasta ”Kaunis Veera eli balladi Saimaalta” tutuksi tulleen tervahöyryn Prinsessa Armaadan kannelta.



Punaisena hehkuva Rakuunamäki

Kivenheiton päässä keskustasta on 1880-luvulla ratsuväelle pääosin punatiilestä rakennettu kasarmialue. Alueen maamerkki, sipulikupolinen Lappeenrannan kirkko, näkyy kauas. Entisiin kasarmirakennuksiin on tehty asuntoja ja tiloja yrityksille. Esimerkiksi entisen sotkun tiloissa toimii nyt viihtyisä italialainen ravintola Sotkunen kellari.



Vety ja atomi

Lappeenrannassa ei voi käydä maistamatta paikallista herkkua - vetyä tai atomia. Tuhdin perinneruuan kehitti 1960-luvulla torikahvilan pitäjä, yrittäjä Taimi Laakko. Atomi on lihapiirakka, jonka välissä on joko keitettyä kananmunaa tai keitto- tai savukinkkua. Vedyn väliin sujautetaan molempia. Pelkästään Lappeenrannan torikioskeissa näitä herkkuja myydään vuosittain yli miljoona kappaletta.



Liikunnan iloa

Vetyjä ja atomeja voi lähteä kuluttamaan vaikka Rantaraitille. Kaupungin alueella on yli 20 km rantaraittiverkosto, jota voi kulkea joko kävellen tai pyörällä. Reitille pääsee monesta kohdasta ja matkan pituuden voi säätää itselleen sopivaksi. Lappeenrannasta löytyy myös useana vuonna Suomen kauneimmaksi golfkentäksi äänestetty Viipurin Golfin Etelä-Saimaa kenttä. Kauniin kentän jokaiselta väylältä näkyy Saimaa.



Idyllinen Pulsan asema

24 kilometrin päässä Lappeenrannasta, käytännössä keskellä ei mitään, sijaitsee vuonna 2025 Finnish Travel Galassa vuoden matkailukohteeksi valittu Pulsan asema. Vuonna 1870 Pietarin ja Helsingin välille avattu ratayhteys teki Pulsasta ja sinne rakennetusta kauniista asemarakennuksesta Lappeenrannan ja koko Saimaan alueen portin maailmalle, sillä juna oli siihen aikaan ylivoimaisesti nopein tapa liikkua. Nykyisin kauniisti kunnostetussa asemarakennuksessa ja sen pihapiirissä toimii kahvila, pari sisustusliikettä sekä B&B-majoitusta.






Kahvilan sisutus on ihastuttava - vanhoista huonekaluista kootut istuinryhmät, lämmintä tunnelmaa henkivät muhkeat ryijyt ja vitriinin toinen toistaan herkullisemman näköiset kakkupalat kutsuivat viihtymään. 





Erityisen paljon pidin puutarhasta - rehevän kasvillisuuden keskellä oli kauniit valkoiset metallikalusteet ja näkymän kruunasi huvimaja, joka oli kuin karkki korikalusteineen ja pitsiverhoineen.





Lappeenranta on kiva yhdistelmä Saimaan kauniita rantoja, kahden erilaisen kulttuurin, Ruotsin ja Venäjän, välissä syntynyttä historiaa ja leppoisaa karjalaista tunnelmaa. 

Kuten Erkki Junkkarinen tunnelmoi aikoinaan:

”Lähde Lappeenrantaan seurakseni mun,
Lähde Lappeenrantaan, näät kun rentoudun.
Mistään kansaa et sä löydä hauskempaa.
Karjalaiset laulut kajahtaa.”

Reissuterveisin







Pakomatka maailman ääriin

Täytin hiljattain tasavuosia ja päätin jo hyvissä ajoin, että lähden juhlia pakoon. Tiedän kyllä, että ikääntymistä ei voi paeta, vaikka kuinka kauas lähtisi - eikä ole tarviskaan. Olen aina ollut tyytyväinen ikääni. Tai, no 18-vuotissynttäreitä sain odottaa liian pitkään, loppuvuonna kun olen syntynyt. Tänä syksynä se ikäkriisi sitten iski - tuntui, että peilistä katsoi joku vieras ihminen, harmaatukkainen ja ryppyinen. Mutta tunne tuli ja meni - uusi numero ei sitten lopulta tuntunutkaan miltään ja se peilin tyyppikin alkaa pikkuhiljaa tuntua tutulta 👵🏻.


”Vanheneminen on kuin vuorelle kiipeämistä; hengästyt hieman, mutta näkymä on paljon parempi!”

 - Ingrid Bergman


Halusin tehdä syntymäpäivänäni jotain erityistä. Kun jalka nousee vielä, on hyvä hetki toteuttaa unelmia, tehdä ja nähdä jotain mistä on pidemmän aikaa haaveillut. Kun mietimme mieheni kanssa unelmien matkakohteita, minulle tuli ensimmäisenä mieleen valaat. Olin 10 vuotta sitten ensimmäisen kerran Etelä-Afrikassa ja pysähdyimme eräällä retkellä kallioiseen lahdenpoukamaan ja oppaamme kertoi miten valaat tulevat syksyllä lähelle rantaa. Ajatus isoista valaista pienessä poukamassa teki vaikutuksen ja näkymä on ollut haaveissani siitä asti. 

Mieheni haave oli nähdä Viktorian putoukset - sinne minäkin haluaisin päästä, mutta olin ajatellut sen olevan ”maailman äärissä”. Viktorian putoukset sijaitsee Afrikassa Sambesi-joessa Sambian ja Zimbabwen rajalla. Pari vuotta sitten Krugerin luonnonpuistossa meitä puraisi safarikärpänen, joten kun reissuun Viktorian putouksille pystyisi helposti yhdistämään myös safarin Botswanassa - matkan toinen osuus alkoi olla sillä selvä. Afrikka täältä tullaan!


Lähtö valassafarille oli klo 4.30 aamulla. Perillä Hermanuksessa meitä odotti upea auringonnousu.

”Se, joka elää, näkee paljon. Se, joka matkustaa, näkee enemmän”

 - Arabialainen sananlasku


Hermanus, joka sijaitsee reilun sadan kilometrin päässä Kapkaupungista, on yksi maailman parhaista paikoista nähdä valaita. Valaat vaeltavat kesä-joulukuussa Etelämantereen kylmistä vesistä Etelä-Afrikan rannikon lämpimiin vesiin parittelemaan ja synnyttämään poikasia. Paras aika bongata valaat on elo-lokakuu. Tänä vuonna syntymäpäiväni aikaan marraskuussa pääosa valaista oli valitettavasti jo lähtenyt jatkamaan matkaa. Valassafarilla emme valaita nähneet, mutta useita leikkisiä delfiineitä pyöri veneen ympärillä kuin kiusoitellen ja kutsuen mukaan leikkiin.




Olimme lähteneet liikkeelle aikaisin aamulla ja safarin jälkeen menimme aamiaiselle Hermanuksen keskustaan. Vaikka tiesin jo etukäteen, että valaiden bongaaminen marraskuussa oli todella epävarmaa, olo oli kuitenkin pettynyt. Kohta alkoi ravintolan edestä rantapenkereeltä kuulua taputusta ja siellä se oli… valas. Se pyöri ja heilutti pyrstöä, puhalsi vettä, meni välillä uppeluksiin ja tuli taas esiintymään rantaan kokoontuneelle ihmisjoukolle. Minä olin niiiin innoissani! Räpsin kuvia ja tuijotin samalla herkeämättä valasta. Kun myöhemmin tarkistin ottamani kuvat, ne olivat kaikki tätä yhtä lukuun ottamatta otettu pilvistä. Tuo tumma läikkä tuossa kuvan yläreunassa on valas 🐳❤️.



”Matkailu tekee vaatimattomaksi. Huomaat, kuinka pikkuinen ala tästä maailmasta onkaan varattu juuri sinulle.”

- Gustave Flaubert


Viktorian putoukset on maailman ainoa vesiputous, joka on sekä yli kilometrin levyinen että yli sata metriä korkea. Putouksia pääsee ihailemaan sekä Sambian että Zimbabwen puolelta. Olimme reissussa sesonkiajan ulkopuolella ja sadekausi oli juuri alkanut. Valitsimme matkakohteeksi Zimbabwen, sillä tähän aikaan vettä on putouksilla vähän ja Sambian puoli voi olla hyvinkin kuiva. Saimme huomata, että vähän vettä on suhteellinen käsite… putouksen yllä leijui vesisumu, joka näkyi kauas ja vuolaimmissa kohdissa sumu kietoutui kosteana ympärille ja peitti näkyvyyttä. Putousten upeutta on vaikea saada vangittua kuviin - luonnon voima ja kauneus on uskomaton. Putouksia katsellessani olo oli samaan aikaan hämmästynyt, ihastunut ja kiitollinen. 



Zimbabwen puolella vesi virtasi vuolaana.

Näkymä Sambian puolelle.

Devil’s pool on veden muovaama allas, johon uhkarohkeimmat pääsevät kylpemään Sambian puolelta.

”Ota mukaasi ainoastaan muistoja, ja jätä taaksesi pelkkiä jalanjälkiä.”

- Intiaanipäällikkö Seattle


Putouksilla voi vierailla omatoimisesti tai opastetulla retkellä, me valitsimme jälkimmäisen. Retkelle ei osallistunut meidän lisäksemme muita, joten kuljimme putouksilla omaan tahtiimme oppaan kertoessa tarinoita niin putouksista kuin muustakin meitä kiinnostavasta. Polku puikkelehtii sademetsässä ja poikkeaa näköalapaikoille, joista avautuu aina hiukan erilainen näkymä putouksille. Polun loppupäässä aukeaa näköala kohti vuonna 1905 rakennettua siltaa, jota pitkin edelleen kulkee niin junat kuin autotkin - nyt tosin yksi kerrallaan, jotta silta kestää.




Skotlantilainen tutkimusmatkailija David Livingstone oli ensimmäinen eurooppalainen Viktorian putouksilla saapuessaan sinne vuonna 1855. Hän nimesi putoukset kuningatar Viktorian mukaan. Paikalliset asukkaat kutsuvat putouksia nimellä Mosi-oa-Tunya (savu, joka jylisee). Livingstone oli pappi ja lähetyssaarnaaja, mutta suurimman työn hän teki tutkien Afrikkaa. Matkoillaan Livingstone vakuuttui siitä, että orjuus voitaisiin poistaa kehittämällä eurooppalaisten ja afrikkalaisten välistä kauppaa. Oppaamme kertoi, että Livingstone on edelleen arvostettu Zimbabwessa hänen orjuuden vastaisesta työstään ja hänen patsaansa seisoo kunniapaikalla katsellen kohti putouksia.

Meille Livingstone on varmaankin tutuin lausahduksesta; ”Doctor Livingstone, I presume.” Lausahduksen esitti toinen tutkimusmatkailija, Henry Stanley, löydettyään Livingstonen vuonna 1871, kun hänet oli lähetetty etsimään Livingstonea, joka oli ollut vuosia reissussa etsimässä Niilin lähdettä. 


Tohtori Livingstone katselee kohti putouksia.

”Ei ole vieraita maita. Vain matkustaja on ulkomaalainen”

- Robert Louis Stevenson 


Teimme Victoria Fallsista päiväsafarin Choben kansallispuistoon Botswanaan. Ohjelmassa oli aamupäivällä veneretki Chobe-joelle ja iltapäivällä kansallispuistoon tutustumista jeepillä. Botswanassa asuu maailman eniten norsuja, noin 130 000 ja niistä noin 50 000 Chobessa. ”Tänään nähdään paljon norsuja”, ajattelin. Kuivana aikana norsut tulevat Chobe-joelle juomaan ja silloin niitä saattaa nähdä yhdellä kertaa satoja, mutta sateet olivat alkaneet pari viikkoa aiemmin ja norsut olivat siirtyneet kauemmas metsiin. Semmoista se eläimien kanssa on - ne kulkevat vapaasti minne tykkäävät. Joki on jo itsessään kaunis ja siellä oli sadekauden alettuakin paljon elämää - virtahepoja leikki siellä täällä joessa ja krokotiilejä makoili rantatörmillä. Lounaan jälkeen kiipesimme safariautoon ja jatkoimme kansallispuistoon tutustumista maitse. Hirmuisesti emme tällä kertaa eläimiä nähneet - erilaisia lintuja oli paljon ja leijonia - päikkäreillä puiden varjossa.






”Kunnes leijona oppii kirjoittamaan, jokainen tarina ylistää metsästäjää.”

 - Afrikkalainen sanonta


Victoria Fallsin kylä on pieni - vain muutama kauppa, hotelleja on tietysti paljon. Kylän ympärillä on paljon nähtävää - luonnonpuistot niin Zimbabwen kuin Sambiankin puolella tarjoavat luontoelämyksiä. Eläimiä näimme safarien lisäksi illallisristeilyllä Sambesi-joella. Itse asiassa eläimiin saattoi törmätä missä tahansa - villisiat ja paviaanit tepastelivat kylänraitilla kuin isännät konsanaan. Auringon laskettua kävelyretket sai unohtaa, sillä vastaan voi tulla norsu tai joku hurjempikin elukka. 

Tällä reissulla ylivoimaisesti eniten näimme virtahepoja. Päivisin ne makoilivat vedessä, välillä vain vedestä pilkottavat korvat paljastivat virtahevon olevan lähistöllä. Vaikka virtahevot viettävät päivät vedessä, ne eivät osaa uida. Ne kävelevät tai pomppivat joen pohjalla. Iltaisin ne nousevat ylös vedestä ja lähtevät etsimään syötävää. Leppoisan pullea vaikutelma voi hämätä - virtahepo on yksi Afrikan vaarallisimmista elämistä. Se liikkuu maalla jopa 30 km/h ja on hyvin agressiivinen, jos kokee reviirinsä uhatuksi. 




 


”Määränpää ei ole milloinkaan paikka, vaan uusi tapa nähdä asioita.”

- Henry Miller


Majoituimme Zimbabwessa pieneen siirtomaatyyliseen hotelliin, jossa muut asukkaat tuntuivat vaihtuvan melko tiuhaan - monet viipyivät vain yhden yön, me olimme siellä melkein viikon. Henkilökunta kävi tutuksi ja meistä pidettiin hyvää huolta. Muutoinkin tapaamamme ihmiset olivat tosi ystävällisiä. Toki katukaupustelijat näkivät meidät lähinnä kävelevinä rahapusseina, mutta se nyt kuuluu asiaan. Paikallisten elämänasenne tuntui jotenkin mukavan verkkaiselta. Kenelläkään ei ollut niin kiire, ettei kohdatessa olisi vaihdettu ensin kuulumisia puolin ja toisin. Afrikassa onkin monia sanontoja kiireestä, kuten; ”Ole kärsivällinen, munakin kävelee aikanaan.” tai ”Ainainen kiire ei estä kuolemaa, eikä hitaasti eteneminen estä elämää.” Kiireettömyys näkyi kaikessa, ihmiset kävelivätkin rauhallisesti ja pehmeän keinuvasti. Oppisinpa minäkin edes hitusen tuota elämänasennetta!





”Kukaan ei ymmärrä matkustamisen ihanuutta ennen kuin palaa kotiin ja painaa päänsä vanhaan tuttuun tyynyyn.”  

- Lin Yutang


Iloista joulunaikaa!





Professional Blog Designs by pipdig