Kaunista kotiin - virkattu sohvatyyny

 Meillä oli edellisessä kodissamme harmaat sohvatyynyt. Uusi kotimme on ihanan valoisa ja siellä on lämpimämmät sävyt. Sinänsä on aika jännä, että koti näyttää nyt lämpimämmältä kuin edellinen vaikka valkoinen keittiö vaihtui mustaan. Toisaalta puuta on paljon. Harmaat tyynyt saavat nyt siirtyä muualle.


uusi koti

vanha koti

Haluan tyynyihin vähän eri tekstuureja - osan ostin valmiina ja osan teen itse. Arvaatko päävärin ja materiaalin? Heh, no pellavaa tietysti ja päävärinä tällä kertaa vihreä. Vihreää olen kaivannut sisustukseen jo jonkin aikaa. Ja kieltämättä myös vaatekaappiin on pikkuhiljaa alkanut ilmestyä vihreää. Sisustuksessa ensimmäinen vihreä juttu oli kunnostettu 60-luvun tuoli. Voit lukea aiemmista jutuista mistä löysin tuolin ja miten sen kunnostus eteni. Seuraavaksi löytyi vihreitä lasiesineitä. Tuoli sai uudessa kodissa arvoisensa paikan olohuoneesta.




Kaikki tyynyt eivät menneet vaihtoon, sillä vanha gebardi-tyyny sai jäädä. Se on matkamuisto Etelä-Afrikasta ja tuo pientä ”ärhäkkyyttä” olohuoneen sisustukseen. Meillä tyynynpäälliset ovat yleensä melko kauan samat. Saatan satsata tyynynpäällisiin, jos löydän oikein mieleiset. Sitten ne samat ovat käytössä monta vuotta niin kesät kuin talvet.



Tyynynpäällisten pitää olla riittävän rentoja ja tuntua mukavilta, sillä ne eivät ole pelkästään koristeita vaan niitä saa möyhiä ja käyttää hyvän asennon löytämiseen. Pellava on kiva materiaali - se on kaunis ryppyisenäkin, tuntuu mukavalta ja on helppo pestä. Niinpä hankin ihan tavallisia pellavaisia tyynynpäällisiä - pari vaaleanvihreää ja yhden, jonka värisävy on tumma oliivi. Yksi tyynyistä on hauskasta buklee-kankaasta. Sen nyppyinen pinta on kivan eläväinen.




Ensimmäinen itse tehty tyynynpäällinenkin on valmis - tein sen virkkaamalla pellavalangasta. Väriksi valikoitui kaunis ohra. Väri hurmasi minut ja se sointuu aika kivasti tammen väriin, jota löytyy niin lattiasta, keittiöstä kuin ruokapöydästä ja -tuoleista. Tyyny on virkattu yhteen ommelluista paloista.


Tarvikkeet:

Veera -pellavalankaa, väri ohra
virkkuukoukku nro 4
parsinneula
vetoketju 30-35 cm
neula ja lankaa vetoketjun ompelemiseen
40 x 40 cm sisätyyny

Käytettävät silmukat:

kjs - ketjusilmukka
ks - kiinteä silmukka
1/2p - puolipylväs
p - pylväs
pp - pitkä pylväs (kaksi langankiertoa)
pc - neljän pylvään popcorn = virkkaa neljä pylvästä samaan silmukkaan, ota koukku silmukasta ja vie koukku ensimmäisestä pylväästä ja viimeisestä pylväästä, ota lanka koukulle ja vedä läpi, kiristä kevyesti


Ohje:

Ihmesilmukka
8 ks, sulje kerros ps:lla
Tee pc joka silmukkaan ja väliin 2 kjs. Korvaa ensimmäinen pylväs kolmella kjs:lla, sulje kerros ps:lla popcornin taakse.
Seuraava kerros virkataan popcornien välissä oleviin ketjusilmukkaketjuihin:
*ensimmäiseen ketjusilmukkaketjuun 3 ks, seuraavaan kjs-ketjuun 1/2p, p, pp, p, 1/2p*, toista **- väliä vielä 3 kertaa, sulje kerros ps:lla.
Kjs, 5 ks, 2 kjs kulmaan, 8 ks, 2 kjs kulmaan, 8 ks, 2 kjs kulmaan, 8 ks, 2 kjs kulmaan, 3 ks
(Alla kuva joka kerroksen jälkeen)



Seuraava kerros: Virkkaa jokaiseen sivuun 10 ks (8 + 2 kulmien ketjusilmukkaketjuun) ja kulmaan 2 kjs. Sulje kerros piilosilmukalla. Katkaise ja päättele lanka.

Virkkaa yhteensä 32 palaa. Yhdistä kumpaakin tyynyn puolta varten 16 palaa (4x4) yhteen ompelemalla parsinneulalla palojen uloimmaisista silmukoista, kts. kuva 2 alla.

Ompele tyynyn puoliskot kolmelta sivulta yhteen reunimmaisista silmukoista (kts. kuva 4). Ompele vielä lopuksi viimeiseen sivuun vetoketju.

 


Tyynystä tuli aikas kiva - söpö kukkakuvio ja rouhea materiaali luovat kivan kontrastin. Maanläheinen kaunis väri sopii vihreiden tyynyjen väriläiskäksi. Alkuun tyyny tuntui karhealta, mutta käytössä se pikkuhiljaa pehmenee. 






Hauskaa Wappua!


2 kommenttia

  1. Kaunis! Ja ihana tuo ensimmäisen kuvan valkoinen Kalevala-peitto myöskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjukka/VirkkausKoukussa30. huhtikuuta 2023 klo 11.40

      Kiitos❤️ Kalevala-peitto on myös mun lemppari!

      Poista

Professional Blog Designs by pipdig