Espanjalaiset teemajuhlat - uusi laukku

 Ystäväni järjesti jokin aika sitten pienet juhlat Espanja-teemalla. Teemajuhlat ovat kivoja. Teeman ei tarvitse olla mitenkään ihmeellinen, mutta se tekee juhliin kivan kaikessa läpi kulkevan jujun. Espanjatunnelma lähti liikkeelle jo kutsun mukana tulleella mustalla viuhkalla. 

Halusin myös asuuni jotain espanjalaista. Minulle tulee Espanjasta ensimmäisenä mieleen värit musta ja syvä punainen, pitsi ja röyhelöt, isot korvakorut ja suuret kukat hiuskoristeina.



Laitoin juhliin mustan yksinkertaisen pitsimekon. Lisää Espanjaa hain asuun isoista pitsikorvakoruista, jotka olen ostanut Milanosta torilta vuosia sitten muutamalla eurolla. Jotain muutakin kaipasin, joten tein pienen mustan iltalaukun pitsimäisellä kuviolla. Käteen vielä kutsun mukana tullut viuhka, huuliin kirkkaanpunaista huulipunaa ja espanjatar oli valmis juhliin💃🏼.

Käytin laukkuun kaksi kerää Dropsin Muskat -lankaa, joka on merseroitua puuvillaa. Kukkarokehyksen mitat ovat 23 x 7,5 cm ja se on kiva kulmikas malli. Kehyksessä oli sisäpuolella pienet taittuvat lenkit ketjua varten, mutta ne napsaisin pois. 

Aloitin virkkaamalla kehyksen levyisen määrän ketjusilmukoita eli 48 ja kaksi korvaamaan ensimmäistä pylvästä. Jos kukkaronkehys on eri kokoinen, sopeuta silmukkamäärä kukkarokehyksen leveyteen. Kuvion koko on 6 silmukkaa.

Jatka virkkaamalla kaksi pylvästä kolmanneksi viimeiseen ketjusilmukkaan (kts. kaavio alla). Hyppää yli 2 ketjusilmukkaa, kiinteä silmukkaa, hyppää yli 2 ketjusilmukkaa ja tee seuraavaan silmukkaan viisi pylvästä (simpukka). Hyppää yli kaksi silmukkaa ja tee kiinteä silmukka. Jatka kerros loppuun ja käänny. 



Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa ja kaksi pylvästä ensimmäiseen silmukkaan. Tee kiinteä silmukka simpukan keskimmäiseen pylvääseen, tee simpukka kiinteään silmukkaan. Jatka näin.

Kun työn korkeus on 14 cm, katkaise lanka ja päättele. 



Käännä työ ja jatka virkkaamista sieltä mistä aloitit. Kuvassa aloitus kohdasta 2. Ketjusilmukka ja kiinteä silmukka ensimmäiseen silmukkaan, hyppää yli kaksi silmukkaa, simpukka, jne. Kun koko työn korkeus on 28 cm, katkaise lanka ja päättele.




Ompele kehys kiinni ja ompele sivusaumat kiinni. Käytin ompelussa vähän ohuempaa puuvillalankaa. Jos haluat, voit tehdä vielä kankaasta vuorin laukkuun.



Muchas gracias!







Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig