Lämmin kauluri korinpohjavirkkauksella

 Virkkasin ennen joulua baskerin Dropsin Sky- ja Kid Silk langoista. Hankin lankaa reilusti, jotta saisin baskerille kaveriksi huivin, kaulaliinan tms. samasta langasta.

 


Huivi tuotti kovasti tuskaa. En meinannut millään keksiä, että minkälaisen huivin tekisin. Tuntui, että sopivaa ideaa tai mallia ei millään löytyisi. Kokeilin lemppareitani kohopylväitä jonona, mutta ei ihan. Sitten kokeilin virkata kohopylväistä ruutuja. Niistä tuli hauskoja. Virkattuja ruutuja kutsutaan myös korinpohjaksi.

Korinpohjavirkkaukseen tarvitaan etu- ja takakohopylväitä. Ne onnistuu näin:

Etukohopylväs: Etukohopylväs on pylväs, joka tehdään edellisen kerroksen pylvään ympäri etukautta. Ota lanka koukulle (kuten tekisit tavallista pylvästä), vie koukku työ etupuolelta alla olevan pylvään taakse ja kierrä koukku pylvään takaa työn eteen. Ota lanka koukulle ja vedä koukku takaisin. Tee pylväs normaalisti valmiiksi. 

Takakohopylväs: kuten yllä, mutta koukku viedään työn takaa alla olevan pylvään ympäri.

Tässä myös ohjevideo:


Aloitin virkkaamalla virkkuukoukulla nro 7 Sky ja Kid Silk langoilla 40+2 ketjusilmukkaa. Leveyttä voi muokata, mutta silmukkamäärän pitää olla neljällä jaollinen +2 silmukkaa.

Ensimmäinen kerros aloitetaan kolmannesta ketjusilmukasta ja virkataan 39 pylvästä. Käännä työ ja virkkaa kaksi ketjusilmukkaa. Virkkaa kolme kohopylvästä etukautta. Seuraavaksi virkkaa neljä kohopylvästä takakautta, neljä etukautta jne kerros loppuun. Jos teit ohjeen mukaisen määrän silmukoita, rivin viimeiset neljä silmukkaa olivat kohopylväitä takakautta. Käännä työ ja virkkaa ensin kaksi ketjusilmukkaa ja sitten kolme kohopylvästä etukautta, jatka virkkaamalla neljä kohopylvästä takakautta jne. kerros loppuun. Nyt työssä on kaksi kerrosta samannäköisiä kohopylväitä.



Seuraavalla kerroksella muutetaan kuviota niin, että kahden ketjusilmukan jälkeen virkataan kolme kohopylvästä takakautta. Jatka vuorottelemalla neljän kohopylvään ryhmiä etu-ja takakautta virkkaamalla. Kun kaksi kerrosta on virkattu, niin vaihdetaan taas pylväät ristiin.



Olin tehnyt huivia noin 50 cm, kun ystäväni sanoi ostaneensa kivan kaulurin - voi jukra, sellainen olisi tosiaankin kiva… huivejahan mulla onkin jo paljon. Pyörittelin huivintekelettä aikani ympäri. Purkamaan ei kannata ruveta, kun lanka on niin pörröistä. Sotkusta ei voisi millään välttyä. Päätin jatkaa virkkaamista ja tehdä huivista pienen ponchon mallisen kaulurin. 

 


Virkkasin huivia, kunnes se oli 104 cm korkea. Päättelin langan vetämällä silmukan läpi, ja jätin reilun pätkän lankaa sivun ompelua varten. Taitoin huivin kahtia ja ompelin toisesta reunasta 31 cm kiinni  eli keskelle jäi 21 cm pääntien aukko. Kauluri on valmis. Lankaa kului kolme kerää kumpaakin, tosin Kid Silk-lankaa jäi melkein koko kerä. Joten hiukan pienempään kauluriin riittää kaksi kerää Kid Silkiä. 

Kaulurin toinen kaula-aukon reuna jää pystyyn, mutta sen voi vaikka taittaa kaulukseksi.


Korinpohjavirkkaus on kaunis kuvio ja kaiken lisäksi työ etenee nopeasti. Mitäs tykkäät?

 


 


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig