Kaunista kotiin - virkatut ruukut

 Monet kodin sisustusesineistä voi tehdä virkaten, rajana on oikeastaan vain mielikuvitus. Viimeisimmät sisustusjuttuni ovat kukkaruukunsuojus ja yrttiruukut. Idea näissä on sama.



Ensin virkataan pohja ja kulma kuten korissa, jonka tein WC:n papereille. Ohje löytyy täältä. Sitten reuna virkataan joko kiinteillä silmukoilla tai koristeellisemmin. Tämä ruukunsuojus on virkattu Odd Lot pellavapunoksesta vuoron perään kiinteä silmukka ja venytetty silmukka (spike stitch). Viimeinen kerros on virkattu piilosilmukoilla.






Lankavan keltaisesta miniontelokuteesta virkkasin kaksi suojaruukkua yrteille. Ruukunsuojusten sisään täytyy laittaa joko sisäruukku tai lautanen. Sisäruukku on parempi. Silloin tällainen rento kukkienkastelija säästyy helpommin vesivahingoilta. Kun sisäruukku on valmiina jo ennen virkkausta, saa suojaruukusta istuvan ja sisäruukku tukee suojaruukkua.



Tein yrttiruukuista muuten samanlaiset, mutta reunat virkkasin erilaisella kuviolla. Toinen on virkattu virkkaamalla vuoron perään piilosilmukka ja puolipylväs. Kuviosta tulee aika hauskan näköinen.



Toisen virkkasin lomittaisilla simpukoilla. Seuraavan kerroksen simpukat tehdään edellisen kerroksen simpukoiden väliin. Alla kaavio.




Näillä saa kivaa ilmettä kotiin pikkurahalla. Itse tein nämä yrttiruukut laukusta tähteeksi jääneestä langasta. 








2 kommenttia

Professional Blog Designs by pipdig