Lisää pörriäisiä pihaan - oikeita ja virkattuja

Meillä on uuden kodin piharakennushommat meneillään ja pihalta pitäisi löytyä tilaa myös pörriäisille. Pörräisiä tarvitaan pölyttämään kasveja - niin kukkia kuin hyötykasvejakin. 


Vanhassa saunan padassa kasvaa mirrinminttua ja laventelia.

Talomme on rakennettu mieheni isän talon viereiseen metsään. Puita kaadettiin paljon talon alta, mutta paljon on myös jäljellä. Pihassamme kasvaa havupuiden lisäksi tammia ja pähkinäpensaita. Niitä vahdin rakennusaikana kuin haukka ja vannotin jokaista tontilla ollutta rakennusmiestä suojelemaan niitä. Pari tammea oli pakko kaataa tien alta, mutta onneksi niitä jäikin. Talomme vieressä on hontelo tammi. Se on kasvanut keskellä metsää, joten lehtiä on vain ylhäällä pienenä tupsuna. Useampi on minulta kysynyt, että eikö tuo pitäisi kaataa - ei pidä, haluan antaa sille mahdollisuuden ja jo nyt puu - lempinimeltään Kräkä - on tehnyt pieniä oksia myös vähän alemmas. Istutin puun juurelle köynnöshortensian, se saa kiivetä runkoa pitkin ja tuoda vihreyttä pitkään puuvarteen.


Tammi nimeltään Kräkä❤️

Tammen runkoa pitkin kasvamaan istutin köynnöshortensian. Muut kasvit ovat lamoherukka ja tuiviot. Taustalla näkyvään multaan on juuri kylvetty apilaa.


Muutimme alkukeväällä ja on ollut hauska seurata mitä kaikkea maasta puskee esiin. Ensin nousivat sini- ja valkovuokot, kielot tulivat seuraavaksi. Kielot ovat ihanan sinnikkäitä - ne kasvavat yllättävän hyvin myllätystä maasta ja leviävät - hyvä niin, kielot ovat minusta ihania! Muutaman kauniin saniaisenkin olen löytänyt. Tarkoituksemme on jättää piha luonnontilaiseksi niiltä osin kuin se on mahdollista. Osa pihasta on kuitenkin rakennustöiden ja maan pengerryksen takia pelkkää multaa ja savea, joten istutushommiakin täytyy tehdä. Naapurissa on ihana vanhanajan melko luonnontilainen pihapiiri omenapuineen ja perennakasveineen. Oman talomme ja sen pihan haluamme sellaiseksi, että talo häviäisi mahdollisimman hyvin maastoon ja piha yhdistyisi kauniisti luontoon ja viereiseen pihaan.



Yksi syy pörriäisten vähenemiseen on niittyjen ja ketojen väheneminen. Maata käytetään tehokkaasti ja niityt saavat väistyä. Pienenkin pihan kasvivalinnoilla voi houkutella pörriäisiä. Pihan tai osan siitä voi jättää luonnontilaan ja istuttaa kasveja, joista pörriäiset pitävät. Osan nurmikosta voi myös jättää leikkaamatta - laiskottelemalla voi tehdä hyvän työn pörriäisille😊.

Meille ei tule ollenkaan nurmikkoa. Pariin paikkaan istutetaan sen sijaan valkoapilaa. Tarkoitus on antaa apilan kasvaa ja korkeintaan kerran pari kesässä leikata sitä lyhyemmäksi. Apilan joukkoon tai viereen voisin istuttaa myös niittykukkia. Näin alkuun istutin pieneen tiilistä tehtyyn istutusaltaaseen niittykukkia ja unikoita - toiveena olisi saada sieltä kauniita kukkia maljakkoon. Siellä ne kasvavat perunoiden vieressä. Muuten hyötypuutarha on vielä suunnitteluasteella - tarkoitus olisi tehdä lavapuutarha yrteille ja muille herkkuvihanneksille. Siihen viereen haluan myös muutaman viinimarjapensaan. Tykkään mustien viinimarjojen happamasta mausta ja niiden lehdet ovat kauniit, joten ne ovat myös kivoja pensaita.


Kasvamassa unikoita ja sekalaisia kesäkukkia.


Kesän ehdoton lempparikukkani on laventeli. Sitä istutan terassille ruukkuihin sekä useamman myös tulevaan lavapuutarhaan. Laventeli on kaunis ja tuoksuu ihanalle. Laventeli on myös pörriäisten suosiossa, lisää pörriäisten suosikkikasveja löydät täältä. Lisäksi kauriit eivät pidä laventelista - siinä onkin yksi syy istuttaa niitä paljon. Muutenkin pihaamme tulee vain kasveja, joista kauriit eivät pidä. Kauriita pyörii näillä nurkilla todella paljon ja ne ovat melkoisia puutarhan tuholaisia. Joten jos ei halua tontin ympärille kahden metrin korkuista panssariaitaa, niin parempi valita kasvit niiden inhokeista. Haluaisin istuttaa pensasmustikoita, mutta ne ovat kuulemma myös kauriiden herkkua, joten tyydyn mustaviinimarjoihin - ne maistuvat vain minulle.




Pörriäisten asunnoksi käyvät lahot puut ja hyönteishotellit. Minä laitoin hyönteishotellin naapurin pihan omenapuuhun - en kylläkään ole kauheasti nähnyt siellä liikennettä, mutta toivottavasti sinne joku löytää. Ohjeen hyönteishotellin tekoon löydät tästä aiemmasta jutusta.

Vaikka pörriäiset ovat hyödyllisiä, niistä voi olla haittaakin - väärässä paikassa pörräävät ampiaiset voi yrittää häätää kauemmas ripustamalla virkatun valeampiaispesän. Se voi saada ampparit luulemaan, että paikka on varattu ja siirtymään pesimäpuuhiin vähän kauemmas. 



Virkkasin ampiaispesän vaaleanharmaasta jämälangasta Marttojen ohjeella. Oikeastaan mikä vaan lanka käy, minulta löytyi pieni kerän loppu puuvillan ja pellavan sekoitelankaa sopivan värisenä, joten käytin sitä.

Ampiaiset virkkasin näin; 

Amppari aloitetaan pyrstöstä. Tee ihmesilmukkaan viisi pylvästä puuvillalangalla. Sulje kerros piilosilmukalla. Tee 2 ketjusilmukkaa (=pylväs) ja virkkaa pylväs joka silmukkaan, tee kerroksen aikana kaksi lisäystä (7 pylvästä). Vaihda väri keltaiseen ja jätä musta lanka odottamaan. Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita. Vaihda väri mustaan ja jätä keltainen odottamaan. Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita ja vaihda väri keltaiseen. Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita. Vaihda väri mustaan (katkaise keltainen ja päättele) ja virkkaa kerros kiinteitä silmukoita. Virkkaa kerros kiinteitä silmukoita virkkaamalla kaksi silmukkaa yhteen (eli kavenna joka toinen silmukka). Päättele lanka.

Ampparit virkkasin virkkuukoukulla nro 2,5, musta lanka oli Lankavan Esitoa, keltainen joku suunnilleen saman paksuinen puuvillalanka.

Ota pätkä mustaa lankaa ja pujota se pään läpi, tee keskelle solmu (eli kiinnitä naru ampparin päähän), tee kaksi solmua kumpaankin päähän - ampparilla on nyt tuntosarvet.

Tee ampparille siivet metallilangasta; taivuta metallilangasta kahdeksikko ja joko ompele siivet kiinni tai jätä metallilangasta päät tikuiksi, joilla painat ampparin kiinni pesään. Mikä tahansa metallilanka, jota pystyy taivuttamaan, käy. Jos metallilanka on kovin ohutta, taivuta siitä muutama kierros kahdeksikkoja.

Ripusta valepesä sinne mistä toivot ampparien pysyvän poissa. Vaikka pesä ei tehoaisi, niin onhan se kuitenkin hauska koriste😊.




Lähde ja lisää tietoa pörriäisistä: YLE 



Pörisevää kesää!




Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig