Nyt niin muodikas Bucket-hattu Raffiasta

 Kiva kesähattu on ollut mulla hakusessa jo useampana kesänä - sitä superlempparihattua ei vaan ole löytynyt - ei ostettuna eikä itse tehtynä. Johtunee pitkälti siitä, että hattu ei ole nätti mun päässä tai mä hattu päässä… jostain syystä näytän ihan pöljältä hattu päässä. Mutta hattu on tarpeen, kun oleskelee pitkiä aikoja ulkosalla auringossa - joten en anna periksi, hattu on saatava!



Tänä kesänä Raffiasta tehdyt hatut ovat supermuodikkaita - jopa Pradan tämän kesän mallistosta löytyy Raffiasta tehty hattu. Ja tottahan toki lähdin kokeilemaan ”muotihattua” myös itselleni. Materiaali on sama kuin Pradan hatussa, mutta muuten tein hatusta omanlaisen. Mallin kehittelin perinteisellä virkkaan, sovitan, puran, virkkaan -menetelmälläni😅. 



Hatusta tuli simppeli ja mukavan muunneltava - lieriä voi käännellä eri asentoihin. Aika tosin näyttää, että tuleeko tästä se superlemppari - muutaman viikon käyttökokemuksen perusteella alku näyttää lupaavalta.




Bucket-hattu on ollut muodikas jo muutaman vuoden - hattu voi olla monen näköinen, mutta tyypillistä sille on melko kapea alaspäin kallistuva reuna. Perinteisin hattu lienee puuvillakankaasta tehtynä, kalastajahatun tyylisenä.

Raffia on viskoosiniintä, joka on valmistettu 100 % kierrätettävästä puukuidusta. Se on litteää kuten paperinauha, mutta pehmeämpää. Raffia oli kiva materiaali virkata ja lopputulos on hauska. Hattu on kivan ilmava ja kevyt - mukavan vilpoinen kesähattu. Tein hatusta melko syvän, jotta se suojaa hyvin auringolta ja pysyy päässä myös vähän tuulisemmallakin säällä.




Ohje

Hattuun tarvitaan 2 kerää Raffia-viskoosiniintä, tässä väri 05 vihreä, virkkuukoukku nro 3,5 (tai käsialan mukaan) ja silmukkamerkki. Kun virkkaat hattua, muotoile työtä vähintään joka kerroksen jälkeen eli ”venyttele” työ muotoonsa.  

1. krs: Tee ihmesilmukkaan 6 kiinteää silmukkaa (ks). Jatka virkkaamalla spiraalina (eli kerrosta ei suljeta piilosilmukalla vaan jatketaan suoraan seuraavalle kerrokselle, merkitse kerroksen vaihtumiskohta silmukkamerkillä ja siirrä merkkiä työn edetessä). 

2. krs: Virkkaa kaksi kiinteää silmukkaa joka silmukkaan (12 s). 

3. krs: Virkkaa joka toiseen silmukkaan kaksi ks ja joka toiseen yksi. 

Jatka kerrokset 4-9 lisäämällä joka kerros 6 silmukkaa. Väliin jäävien kiinteiden silmukoiden määrä kasvaa joka kerros yhdellä. Kerroksen 9 jälkeen työn halkaisija on noin 16 cm. Jos sinulla on pieni pää - jätä kerros 9 tekemättä.

10-11. krs: Virkkaa kiinteitä silmukoita ja tee kolme lisäystä tasaisin välein (ensin edellisen kerroksen 1, 3, ja 5 lisäyksen kohdalla, seuraavalla kerroksella 2, 4 ja 6 lisäyksen kohdalla).

Virkkaa kiinteitä silmukoita ilman lisäyksiä n. 10 cm. Hattu ylettyy nyt suunnilleen korvien yläreunaan.

Virkkaa 2 ks samaan silmukkaan (lisäys), kolme ks, lisäys, kolme ks, lisäys, jatka kerros loppuun. Virkkaa 7 kerrosta kiinteitä silmukoita ilman lisäyksiä. Käännä työ ja virkkaa vielä kerros rapuvirkkausta. Katkaise ja päättele lanka.

Kesähattu on valmis!




Aurinkoisia kesäpäiviä!




2 kommenttia

  1. Voi että, kiitokset ohjeesta ja myös kuvista! On aina helpompi hahmottaa lopputulos, kun näkee hatun päässä eikä vain litteänä tai jonkun lampunvarjostimen päällä :) Raffia paperinaru on minulle uusi, tämän kevään tuttavuus, ja siitä on kiva virkata, kuten sanoitkin. Tämä "ämpärimalli" on kiinnostava, kun tekee niin, että lieriä voi pikkuisen kääntää viehkosti ylöspäinkin vaikka vain yhdeltä reunalta :) Hyvää kesää! Lisää hattuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjukka/VirkkausKoukussa26. toukokuuta 2023 klo 22.51

      Kiitos❤️ Kiva, että tykkäsit. Oletko katsonut muut hattuohjeeni? Kyllä hattuohjeitakin tulee lisää - viimeistään ensi kesänä. Kivaa kesää☀️

      Poista

Professional Blog Designs by pipdig