Kaunista kotiin - vanha lipasto ja uusi lampunvarjostin

 Ostin huutokaupasta vanhan aivan ihanan lipaston. Kerroinkin siitä jo kun siivosin käsityötarvikkeitani. Lipasto oli tosi likainen ja näytti kaipaavan kunnostusta. Putsasin lipaston ensin huonekalujen puhdistusaineella ja sen jälkeen vielä pyyhin sen kostealla sienellä. Lipasto näyttää nyt paljon paremmalta. 

Alunperin lipasto on todennäköisesti ollut ruskeaksi petsattu ja lakattu. Alkuperäiseen asuun palauttaminen olisi melko työlästä (ja kallista), joten ainakin toistaiseksi lipasto saa olla näin.




Vanha lipasto on ollut haaveissani jo kauan. Isovanhemmillani oli makuuhuoneessaan vanha iso lipasto, joka oli minusta ihana. Olen nuoresta asti ajatellut, että joskus hankin vanhan lipaston - ja tuossa se nyt on. Tämä on tosi erilainen kuin se isovanhempieni, mutta eihän sitä mikään voikaan korvata.



Laitoin seinään lipaston taakse molempien isovanhempieni valokuvat. Kuvat ovat minulle todella tärkeät. Ylempi kuva on äitini vanhempien hääkuva. Alempi on isäni vanhempien kihlajaiskuva. Kuva on mielenkiintoinen; se on yhdistetty kahdesta eri kuvasta. Kuva on myös hivenen väritetty.  

Kuvien vieressä oleva vanha peilin kehys on matkannut isoisäni vanhempien muuttokuormassa Kanadasta 1920-luvulla. Koristeellinen kehys oli maalattu kullanväriseksi, kun minä sen sain. Väri ei kuitenkaan ollut alkuperäinen. Minä maalasin sen mustaksi. Uloimmat koukerot ovat jääneet matkan varrelle, mutta kehys on silti minusta kaunis ja kertoo sukuni historiasta; isäni isän isä lähti Kanadaan Ontarioon kaivostöihin 1900-luvun alkupuolella. Myös isoisäni on syntynyt Kanadassa. 20-luvun lopulla koko perhe palasi takaisin Karjalaan. Kun sota syttyi, peili matkasi mukana evakkokuormassa ja on nyt tuossa seinällä - jonkin verran hittiä saaneena, mutta paljon nähneenä❤️.



 

Kaunis vanha lipasto ja kauniita muistoesineitä - mukaan sopisi vielä pieni söpö lamppu. Minulla on säilössä vanha Pentikin lampunjalka ja siihen myöhemmin ostamani kulmikas varjostin, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt. Maalasin lampun jalan myös mustaksi samalla maalilla kuin vanhan kehyksen. Varjostimen päälle päätin virkata uuden varjostimen valkoisesta pellavalangasta. Kaunis pellavalanka sopii hienosti vanhojen esineiden tunnelmaan.



Varjostimen mitat:
yläreuna 16 x 10 cm
korkeus 14 cm
alareuna 20 x 14 cm

Ohje:

Virkkaa virkkuukoukulla nro 4 Veera pellavalangasta tai vastaavasta 52 kjs, yhdistä piilosilmukalla renkaaksi. 

1. kerros: kjs ja ks samaan silmukkaan, 2 ks samaan silmukkaan, 8 ks, 2 ks samaan, 2 ks samaan, 14 ks, 2 ks samaan, 2 ks samaan, 8 ks, 2 ks samaan, 2 ks samaan, 14 ks, sulje krs piilosilmukalla

2. kerros: virkkaa ks joka silmukkaan, tee lisäys edellisen kerroksen lisäysten keskelle -  yksi lisäys joka kulmassa.

3. kerros: virkkaa kuten kerros 2

4. kerros: virkkaa korinreuna

5. kerros: virkkaa ks joka silmukkaan

6. kerros: tee ensimmäiseen silmukkaan 4 pylvään popcorn (korvaa ensimmäinen pylväs kolmella ketjusilmukalla), hyppää yli 1 silmukka, 2 kjs, *popcorn, hyppää yli 1 silmukka, 2 kjs*, toista **- väliä kerros loppuun, päätä piilosilmukalla ensimmäiseen popcorniin.

7, 8 ja 9   kerros:piilosilmukalla ketjusilmukkaketjuun, tee popcorn, 2 kjs, *tee popcorn seuraavaan ketjusilmukkaketjuun, 2 kjs*, toista **-väliä kerros loppuun, sulje piilosilmukalla.

10. kerros: Virkkaa kuten edelliset kerrokset, mutta tee kulmissa lisäykset virkkaamalla samaan ketjusilmukkaketjuun kaksi popcornia ja väliin kaksi ketjusilmukkaa.

11. kerros: Virkkaa jokaiseen ketjusilmukkaketjuun popcorn ja väliin kaksi ketjusilmukkaa.

12. kerros: Virkkaa kuten kerros 11.

13. kerros: Virkkaa jokaiseen ketjusilmukkaketjuun 2 ks:aa.

14. kerros: Virkkaa jokaiseen ks:aan ks, paitsi kulmien kohdalla virkkaa kaksi kiinteää silmukkaa yhteen. Katkaise ja päättele lanka.

Pujota varjostin vanhan varjostimen tai varjostinkehikon päälle.

Sekä korinreunuksesta että popcornista löytyy video-ohjeet VirkkausKoulusta.



Jos Sinulla on pyöreä varjostinkehikko, tee alun lisäykset tasaisin välein ympäri työtä, jolloin työ levenee tasaisesti eikä kulmia muodostu. Mittaa joka kerroksen jälkeen, että varjostin on sopiva kehikon päälle. Tee tarvittaessa lisäyksiä, mutta tee ne tasaisesti ympäri työtä. Jatka popcorn-kerroksia kunnes viimeinen kerros on vähän yli alareunan. Virkkaa sen jälkeen kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita. Tee muutama kavennus viimeisellä kerroksella tasaisin välein, jotta alareuna kääntyy hivenen sisäänpäin eikä jää lönköttämään rumasti ulospäin.



Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig