Virkattu vauvan haalari

Pikkuiset vauvat ja vauvanvaatteet ovat syötävän söpöjä - eikö? Lähipiirin vauvauutiset saavat minut innostumaan pikkuisista pehmeistä virkkauksista ja olenkin yrittänyt virkata uusille vauvoille aina jonkun kivan vaatteen tai lelun. Ystävästäni tuli hiljattain isoäiti, joten pajalla otettiin pehmeää lankaa ja virkkuukoukku esiin!



Näin talviaikaan ajattelin virkata villahousut vauvalle. Minulla oli jo valmiina valkoista Drops Baby Merino lankaa. Lanka on 100% extrafine merinovillaa ja aivan ihanan pehmeää, joten siitä tulisi kivat pöksyt. Nyt tarvittiin vielä ohje.



Nettiä selaillessani törmäsin taas samaan - virkkausohjeita löytyy tosi vähän. Laajensin hakua englanninkielisiin ohjeisiin ja löysinkin kivan ohjeen haalarihousuihin. Ohje on englanniksi, mutta helpohko. Lisäksi löytyy ohjevideo, josta on helppo tarkistaa, että on ymmärtänyt ohjeen oikein.



Pikkuiset housut valmistuivat nopeasti. Pientä haastetta aiheutti ohjetta ohuempi lanka. En viitsinyt lähteä kaupasta etsimään täysin vastaavaa lankaa, joten lisäsin vähän silmukoita. Mittanauhaa piti käyttää ahkerasti, silti minun housuistani tuli hivenen kapeammat kuin ohjeessa. Pöksyt onneksi kuitenkin mahtuivat.

Aikas söpöt pöksyt tuli, vai mitä tykkäät?



Vauvanpehmoisin terveisin





4 kommenttia

  1. Hei!

    Löysin juuri tämän upean postauksenne virkatusta vauvan haalarista, ja täytyy sanoa, että olen todella vaikuttunut! Ohjeenne on selkeä ja inspiroiva, ja lopputulos näyttää niin lämpimältä ja mukavalta – täydellinen pienokaisille.

    Olen itse harrastanut virkkausta jonkin aikaa, mutta en ole vielä kokeillut haalarin tekemistä. Tämä ohje on juuri sitä, mitä olen etsinyt. Erityisesti pidin siitä, kuinka yksityiskohtaisesti selititte eri vaiheita, mikä tekee tästä projektista sopivan myös aloittelijoille.

    Kiitos, että jaatte tällaisia ihania ohjeita ja inspiroitte muita kokeilemaan uusia projekteja. Odotan innolla, mitä seuraavaksi julkaisette!

    Ystävällisin terveisin,
    Hannu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjukka/VirkkausKoukussa13. tammikuuta 2024 klo 11.13

      Kiitos Hannu kivasta palautteesta! Mukavaa, että olet löytänyt blogistani Sinulle mieluisia ohjeita. Monenlaista uutta on työn alla ja mm. uusia sisustusjuttuja on tulossa.

      Mukavia virkkaushetkiä!
      Marjukka

      Poista
  2. Söpöt haalarit ja tuo virkkaus tuo niihin oman kivan lisänsä, kun yleensä neulotaan näitä vauvojen vaatteita! Minulla pieni peitto tuloillaan helmineuleisena! Vauvat innostavat tekemään pieniä ihania käsitöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjukka/VirkkausKoukussa17. tammikuuta 2024 klo 21.19

      Vauvat on ihania ja pienet vauvavirkkaukset ja -neulomukset niin söpöjä❤️

      Poista

Professional Blog Designs by pipdig