Sain testattavaksi kerän Vuonuen Toivo-lankaa. Kun sain langan ensimmäisen kerran käsiini, tunne oli jännä - lanka oli kivalla tavalla kova - sellainen rouhea. Tykkäsin ensituntumasta. Langan mukana tuli ohje neulottuun käsipyyhkeeseen. Kuten ehkä tiedät, minä en neulo - vasen käteni ei kestä neulomista, joten valmista ohjetta en voinut testata. Hetken lankaa pyöriteltyäni päätin laittaa langan todelliseen testiin ja tehdä siitä tiskirätin.
Vuonuen Toivo-lanka tehdään Lindströmin vanhoista puuvillakäsipyyhkeistä - juu-u, niistä ravintolan ja muiden julkisten tilojen vessojen valkoisissa pömpeleissä olevista pyyhkeistä, joista vedetään aina puhdas pätkä esiin. Lindströmiltä käytetyt elinkaaren päähän tulleet pyyhkeet päätyvät pestyinä Paimioon Resterille, joka on Pohjoismaiden ensimmäinen ja suurin yritystekstiilien kierrätyslaitos.
Resterillä puuvillapyyhkeet leikataan prosessin aikana pieniksi paloiksi - ne ikään kuin karstataan auki. Kuidusta Vuonue kehrää ja värjää uutta lankaa. Toivon puuvilla on 100 % kierrätyspuuvillaa ja lisäksi langassa on 30% tenceliä, joka on ekologinen ja maatuva puuselluloosakuitu.
Toivo, puuvillalanka poistotekstiileistä
Virkattu tiskirätti
Ohje
Vedä lanka läpi kaikista neljästä koukulla olevasta silmukasta. Jatka näin kunnes pääset kerroksen loppuun. Tee kolme ketjusilmukkaa.
Vie koukku kuvan osoittamasta silmukasta, ota lanka koukulle,
ota lanka koukulle ja vedä lanka kaikista koukulla olevista silmukoista (4). Tee ketjusilmukka. Vie koukku ketjusilmukan muodostamasta lenkistä, ota lanka koukulle.
Vie koukku kuvan ensimmäisen nuolen osoittamasta silmukasta, ota lanka koukulle, vie koukku kuvan toisen nuolen osoittamasta silmukasta, ota lanka koukulle ja ota vielä kerran lanka koukulle ja vie kaikista koukulla olevista silmukoista läpi. Jatka näin kunnes korkeus on sama kuin leveys eli patalapun muoto on neliö.
Valmiin tiskirätin koko on 21 x 21 cm. Yhdestä kerästä tuli kaksi tiskirättiä.
Mitä minä tykkäsin langasta?
Tykkäsin kyllä. Idea on loistava - puuvillakäsipyyhkeet kestävät aikansa ja rikkinäistä pyyhejätettä kertyy. Näin ne saadaan hienosti uusiokäyttöön. Kaikkea sitä keksitään!
Langan virkkaaminen oli miellyttävää. Tästä voisin tehdä puseron kesäksi. Lanka on kivan rouheaa, tuntuma muistuttaa pellavan ja puuvillan sekoitetta. Sen luvataan pehmenevän käytössä - toivottavasti ei kauhean paljon.
Testattu lanka, Vuonue Toivo, on saatu ilmaiseksi.
Tosi hyvä idea kierrättää ja uudelleen käyttää . Kiitos vinkistä@
VastaaPoistaNiin on! Kiitos❤️
Poista