Mitä tehdä pienistä pitsiliinoista?

 Pienet pitsiliinat ovat todella suloisia. Isoäidin vanhat pitsiliinat ovat tosi kauniita, mutta niille on vaikea keksiä kivoja käyttötarkoituksia. Näin muutama vuosi sitten kuvan, joka oli ollut Kotiliedessä. Siinä oli vanhat pitsiliinat värjätty mustaksi ja ommeltu yhteen - ja lopputulos oli todella ihana. Kuva jäi kummittelemaan mieleeni - sellaisen pöytäliinan minäkin haluaisin.

Minulla ei ole vanhoja pikkupöytäliinoja, eikä oikein intoa lähteä niitä kirpputoreilta etsimään. Päätin tehdä pikkuliinat itse. Langaksi valitsin Esito virkkauslangan ja siitä värin tummanharmaa. Virkkuukoukkuna minulla oli 2,5. Muukin virkkauslanka sopii mainiosti. Mitä ohuempi lanka ja pienempi koukku, sitä kauniimpi on lopputulos. Minulla ei kädet kestä kovin ohuella langalla virkkaamista, joten tämä oli minulle hyvä valinta.



Virkkasin erikokoisia pitsiliinoja ison kasan. Aina välillä levitin liinat pöydälle ja totesin - lisää tarvitaan. Välillä liinat hautautuivat pitkiksikin ajoiksi keskeneräisten töiden koriin, kunnes muutama viikko sitten päätin saada tämänkin ikuisuusprojektin valmiiksi.

Työn vaikein osuus oli liinojen yhdistäminen. Levitin kaikki liinat lattialle ja merkkasin saman värisillä nuppineuloilla yhdistämiskohdat. Eihän ne liinat pysyneet alkuperäisessä järjestyksessä, mutta sain ne kuitenkin ihan mukavasti aseteltua. Yksi pitkä ilta siinä ompeluhommassa meni.



Jokainen liina on erilainen. Kaikki ovat pyöreitä - paitsi yksi, joka on neliskanttinen. Virkatessa huomasin, että kauneimpia pitsiliinoja ovat ne, joissa on isoimmat reiät. Ohjeita pitsiliinoihin löytää paljon netistä ja varsinkin Pinterestistä. Kirjastosta löytynee myös hyvin vanhoja virkkauskirjoja, joista löytyy liinojen ohjeita. Suurimman osan ohjeista löysin Pinterestistä. Siellä on paljon ilmaisia kaaviokuvia pitsiliinoihin. Löydät niitä hakemalla esim. crochet doily.


Pinterestistä löytyy myös kivoja ideoita siihen mihin pikkuliinoja voisi käyttää. Alla olevat kuvat ovat Pinterestistä, musta pitsiliina on Kotiliedessä ollut inspiraatiokuvani.

lähde: Pinterest ja Kotiliesi


Valmis pöytäliina on n. 220 cm pitkä ja n. 88 cm leveimmästä kohdasta. Lankaa liinaan meni 450 g. 

Olemme muuttamassa ensi keväänä ja meille tulee uuteen kotiin isompi ruokapöytä. Tätä pöytäliinaa on helppo jatkaa tarvittaessa. Kauneimmillaan liina on minusta silloin kun se paikoitellen roikkuu pöydän reunan yli.


6 kommenttia

  1. Kiva idea käyttää mummon tekemät vanhat liinat uudestaan

    VastaaPoista
  2. Hieno. Mulla äidin kalastajalangasta virkattuja verhoja. Verhoina en käytä, ideoita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjukka/VirkkausKoukussa23. maaliskuuta 2023 klo 7.50

      Vanhat verhot ovat varmasti hienoja, niistä voisi ehkä tehdä jonkun tyynynpäällisen?

      Poista

Professional Blog Designs by pipdig