Miten aloitan valmistautumisen jouluun



 Olen jouluihminen isolla jiillä. Minulle on tosi tärkeää viettää joulu kotona ja kerätä kaikki rakkaat ihmiset ympärille. Joulusisustusta ja -kattausta mietin usein jo, no edellisestä joulusta lähtien😂. Minulla on valokuva-albumi Ipadissä, jonne kerään ideoita joulukoristeista ja -kattauksista samoin kuin kuvia edellisten joulujen koristeluista. Aina kun näen jonkun kivan idean, nappaan kuvan ja talletan sen albumiin. Jouluvalmistelut aloitan selaamalla kansion kuvia, mietiskellen mitä koristeita jo löytyy ja miten niitä voisi vähän uudistaa. Eli teen joulukoristeinventaarion. 

 

 

Monet joulukoristeet ovat olleet vuosia käytössä. Mutta joka joulu ainakin kattaus uudistuu - edes vähän. Osa koristeista on säilössä muutaman vuoden ja palaa taas käyttöön. Se kaikkein rakkain koriste on joka vuosi esillä, välillä joulutähden paikalla joulukuusessa, toisinaan taas jossain asetelmassa koristeena. Ja se ihanin ja rakkain on poikani lapsena tekemä pieni irvistävä enkeli. Voiko olla hellyttävämpää? Irvistys alkaa pikkuhiljaa himmetä, mutta minä tiedän että se on siellä❤️.






Joulukuusi meillä on joka vuosi, mutta nykyisin se on pieni.






Tai tosi pieni…





Joulukukista suosikkejani ovat hyasintti ja jouluruusu… niin ja amaryllis ja joulutähti, eikä tulppaaniakaan voi unohtaa. No, kukat nyt vaan on niin ihania.

Pari vuotta sitten tein pienistä hillo- yms. purkeista hyasinteille kivat ruukut. Kirjoitin tarrakirjoittimella purkkeihin muutaman jouluisen tekstin:

Let it snow,  Ho Ho Ho, Merry X-mas, Make a wish, Ihanaa Joulua

ja kietaisin purkin ympärille mustan narun, jossa oli tähtiä. Hyasinttien sipulit pesin ja revin vähän juuria pois. Hyasintti kestää hyvin ilman multaakin.





 
 Yksi mun supersuosikki joulukattauksissa on työkaveriltani saatu vanha aitan seinälauta. Se on usein muissakin kattauksissa keskellä pöytää - niin sisällä kuin ulkona. Siihen on keskelle helppo laittaa  myös ruokaa tarjolle - paellapannun alusena se on ollut usein. Eikö olekin ihana?
 



 
Viime vuonna joulukattaus oli valkoinen ja uutta joulusisustuksessa  oli valopallot. Ohjeita valopalloon löytyy esimerkiksi Prinsessajuttu-blogista tai Sunday Mornings-blogista. Itse tein palloja noilla molemmilla ohjeilla. Lankana käytin Esito virkkuulankaa. Valopallot on tosi suloisia. Eikä niitä ole kovin vaikea tehdä.  Ensin virkataan pallot, pujotetaan ilmapallo sisälle ja vesi-liimaseosta pintaan, kuivumaan, puhkaistaan ilmapallo ja valopallot on valmiit.




Pallojen sisään voi pujottaa pienet jouluvalot. Minua häiritsee jouluvalojen patterirasiat - ne on niin rumat. Ja niiden hävittäminen keskellä ruokapöytää on tosi haastavaa. Ratkaisin ongelman virkkaamalla samasta valkoisesta langasta pienen pussukan patterirasian päälle. Ihan vaan pylväitä (valmista tulee nopeasti), vähän tein kuvioita virkkaamalla simpukoita, mutta ihan peruspylväätkin on hyvät - tämähän on tarkoitus kätkeä. Lopuksi ompelin alareunan kiinni. Kun patterirasiat laittoi pussukassa valopallojen alle, niin sinne ne hävisivät kohtuullisen mukavasti.





Tässä alkaa pikkuhiljaa muotoutua ajatus tämän joulun koristeluista; paljon vanhoja juttuja, mutta myös jotain uutta.




Ensi viikolla on ensimmäinen adventti - silloin on aika kaivaa jouluvalot esiin ja aloittaa joulukoristeiden askartelu. Viikon päästä blogissa askarrellaan jotain uutta ja jouluista🎄. 









Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig