Kehuskelin jo vuosi sitten, että piha on valmis… mutta eihän se koskaan ole. Kevät onkin mennyt pitkälti peppu pystyssä pihaa tonkimassa. Iltaisin olen ollut niin väsynyt, että kirjoitushommat eivät ole maistuneet ja niinpä blogi on viettänyt hiljaiseloa viime viikot. Virkkaamista en toki ole unohtanut - joka ilta istun lankakerä ja virkkuukoukku käsissä virkkaamassa. Mutta täällä sitä taas ollaan - näppäimistön ääressä!
Viime viikot olen virkannut pikku prinsessalle uutta villatakkia, edellinen kun on jäänyt pieneksi. Tämä villatakki on melko paksu, vaikka lanka ei paksua olekaan. Opin uutta tätä villatakkia tehdessä ja se on aina kiva.
Villatakin ohje on Creativa Atelier-sivustolta ja nimeltään Ginger Crochet Jacket. Ohje on selkeä ja ohjeen mukana tulee myös ohjevideo. Ohje on englanninkielinen ja maksullinen.
Näissä ulkomaisissa ohjeissa on se ongelma, että samaa lankaa harvoin löytyy Suomesta. Kannattaakin tehdä mallitilkku ja testata, että oma käsiala vastaa ohjetta. Minä en yleensä mallitilkkuja jaksa tehdä ja purkuhommiksihan se sitten menee… ja vaikka tämän tiedän, niin samalla tavalla toimin seuraavan ohjeen kanssa. Fiksu voisi oppia tekemistään virheistä😂
Käytin lankana Dropsin Baby Merinoa, joka on ihanan pehmeää. En tiedä huomaatko kuvista, mutta minulta loppui valkoinen lanka kesken. Onneksi huomasin sen jo aika alussa. Valkoinen lanka oli minulla jo valmiina ja luulin sen riittävän, mutta lankaa kului tosi paljon. Yllättävää miten eri väristä valkoinen voi olla. Onneksi huomasin aika äkkiä, että lanka ei tule riittämään ja virkkasin alimmat raitojen välit eri langalla - siellä väriero ei näy yhtä hyvin kuin jos toinen hiha olisi eri värinen.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti