Terassiharja pukeutuu kesäasuun

”Kun kesällä kedolle seljälleen käy,
siellä unelmat ja haaveet itää.
Siellä elämään särmää ja säihkettä saa,
siitä päivittäin nauttia pitää.”

Lähde: Kaksplus, kesärunoja



Kesäkuu aloittaa kesän☀️🌻.




Arkisten tavaroiden tuunaaminen omannäköiseksi on kivaa puuhaa. Näin ”Ihan oikea blogi?” -blogissa ohjeen virkatuilla kukilla koristellusta terassiharjasta. Hauska idea! Tästä saa kauniin tarve-esineen takapihan terassille. 



Lankana käytin Schachenmayr Cataniaa. Se on kiva puuvillalanka, jota olen käyttänyt useissa töissä. Siitä löytyy valtava määrä värejä. Hankin muutaman kauniin värisen kerän. Näistä lopuista saa myös mukavan värillisen lankavaraston. Kun mieleen juolahtaa joku pikkutyö, niin on lankaa jo valmiina.



Harjan pukemisen aloitin virkkaamalla pohjan . Mittasin harjan päällisosan ja virkkasin pylväillä siihen sopivan kappaleen, keskelle reikä harjanvartta varten. Kulmissa olevat ”lovet” ompelin yhteen. Kiinnitin pohjan harjaan ohuilla kuminauhoilla.




Vartta koristamaan virkkasin pienen lehtiköynnösen.  Virkkasin ketjusilmukoita, sitten lehden virkkaamalla ketjusilmukoihin kiinteitä silmukoita, pylväitä ja kaksoispylväitä. Ja sitten jatkoin taas ketjusilmukoita, kunnes tein uuden lehden. Kun köynnös oli sopivan pitkä, käännyin ja virkkasin kiinteitä silmukoita ketjusilmukoihin ja muutaman lehden myös köynnöksen toiselle puolelle. Kiinnitin köynnöksen harjanvarteen tekstiililiimalla.



Kukkia voi tehdä monenlaisia, niihin löytyy paljon ohjeita. Narsissin ohje löytyy täältä, unikon täältä  ja kissankellon täältä. Noista kissankelloista tulisi kivan hillitty, voisi käyttää vaikka paria eri vaaleansinisen sävyä. Halusin tästä kuitenkin kesäisen värikkään. Löysin kivan ohjeen kukkaan täältä. Tein oranssin kukan tällä ohjeella. Muista kukista jätin kolmannen kerroksen pois, jotta sain niistä vähän matalammat.




Vielä muutama lehti vaaleanvihreällä.  

Kivan lehden ohjeen löysin Pinterestistä. Lopetin virkkaamisen tuohon kerrokseen, jossa virkataan kiinteillä silmukoilla lehden ympäri. 



Näin terassiharja sai kesäisen asun. Aika söpö, eikö?



 
 
Kuulen mielelläni palautetta omista tai jakamistani ohjeista. Palautetta voi antaa Facebookissa, blogin kommenteissa tai lähettämällä sähköpostia marjukka@virkkauskoukussa.fi.
 
 






Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig