Pingottaminen - jo itse sana herättää ikäviä mielleyhtymiä yliyrittämisestä ja sehän ei mun käsitöihin oikein istu, tai ainakin yritän pitää sen loitolla. Ja jatkan heti alkuun tunnustamalla - minä en ole pingottanut virkattuja neliöitä. Olen ajatellut, että kyllähän se neliö sitten muokkautuu valmiissa työssä. Mutta päätin kuitenkin kokeilla, että onko sillä oikeasti jotain merkitystä lopputulokseen.
![]() |
Pingotuksen tarkoitus on suoristaa palat ja tehdä niistä mahdollisimman samankokoisia, jotta palojen yhdistäminen olisi helppoa ja lopullinen työ olisi siisti eikä kupruilisi. Nämä virkkaamani neliöt olivat minusta tosi samankokoisia ja suoria jo heti virkkauksen jälkeen. Mittasin neliöt ja neliöiden reunat olivat 11 cm.
Siispä hankin pingotusalustan. Siihen kuuluu puinen levy, jossa on reikiä 1 cm:n välein. Pakettiin kuului myös sinkittyjä metallitappeja. Asetin tapit niin, että niistä muodostui saman kokoinen neliö kuin virkatut palat ovat. Kostutin palat suihkepullon kanssa molemmin puolin, en läpimäräksi, mutta reilusti kosteaksi ja pujotin ensimmäisen palan tappeihin. Muotoilin reunat mahdollisimman suoraksi - taputtelin reunoja hellästi sormin.
Pingotusalustaa ei välttämättä tarvitse ostaa - tee-se-itse-hengessä alustan voi askarrella itse tai vaikka pingottaa nuppineuloilla silityslaudan päälle. Konstit on monet.
Pujotin loputkin palat tappeihin niin, että palojen väliin jäi pieni ilmarako ja jätin ne kuivumaan. Kerrankin maltoin odottaa rauhassa ilman, että kävin välillä närppimässä ja kokeilemassa. Vasta reilun vuorokauden päästä kurkkasin, mitä paloille kuuluu. Ja hyvänen aika! Vaikka palat olivat minusta jo alun alkaen suoria ja samankokoisia, niin pingottaminen teki niistä vielä suoremmat ja niissä oli hienot terävät kulmat. WAU!
Okei, nyt on pakko nostaa käsi virheen merkiksi - vai mitä olet mieltä alla olevista ennen ja jälkeen kuvista? Eikö nuo kulmat olekin upeat, niin ryhdikkään terävät!
![]() |
| Ennen |
![]() |
| Jälkeen |






Ei kommentteja
Lähetä kommentti