Tee-se-itse lelu koiralle


 Poikani perheessä on kaksi suloista koira-neitoa. Nämä neidit tykkäävät leikkiä niin, että repivät lelua toisesta päästä ja joku muu repii toisesta päästä. Tai siis molemmat neidit roikkuvat toisessa päässä, koska vain toisella oleva lelu kiinnostaa😂. Vaikka neidit ovat pieniä, niin monetkaan lelut eivät tätä leikkiä kauaa kestä. Kaupoissa myydään erilaisia naruleluja, mutta sellaisen voi tehdä itsekin.


”Leikitäänkö?”

Kaapista löytyi keltaista ja ruskeaa ontelokudetta, joten aloitin kokeilun niillä. Ideoita naruleluihin löysin täältä. Jostain syystä en vaan ymmärtänyt, että miten narut menevät. Narun solmiminen tuntui tosi vaikealta ja meinasin jo luovuttaa. Punomon sivuilta löytyi selkeä piirretty ohje. Nyt alkoi sujua! Nyörin nimi on munkinnyöri. Siitä voi tehdä myös esimerkiksi avaimenperän. Nyöristä tulee hauskan näköinen, kun sen tekee kahdella eri värillä. 


Solmu on oikein, kun se muodostaa kuvassa näkyvän neliön.

Kiristä vuorotellen vetämällä samanvärisiä lankoja yhtäaikaa.


Ensimmäisestä lelusta tein pelkän pitkulaisen pötkön. Käytin kaksinkertaista narua. Loppuun tein solmun ja yksittäisten narujen päihin tein kaksi solmua, jotta ne eivät ala purkautua.




Seuraavaa varten hankin koira-neideille sopivamman väristä lankaa - vaaleanpunaista ja mustaa. En ole aiemmin tehnyt mitään Novita Strömsö -langasta ja nyt päätin kokeilla sitä. Lanka on pehmeä ontelotrikoolanka, jossa on 68% puuvillaa ja 32% polyamidia. Langan sisällä on kevytvanua. Langan voi pestä koneessa 40 asteessa. Yhdessä kerässä on 150 g ja 99 metriä lankaa. Lanka on tosi miellyttävän tuntuista käsitellä. Tätä täytyy kokeilla myös virkata! Koukkusuositus on 8-10. 

Seuraavan lelun tein niin että punoin narua jonkin matkaa ja taivutin sen ympyräksi. Pujotin narut alkupään väleistä ja jatkoin narun punomista. Loppuun tein taas solmun ja lankojen päihin tein myös pari solmua, että ne eivät lähde purkautumaan. 



Näitä oli kiva ja nopea tehdä. Vähän jänskätti, että mitä neidit tykkäävät. Kyllä tykkäsivät☺️. Meno oli niin vauhdikasta, että leikin tiimellyksessä kuvat jäivät vähiin. Lemppariksi näytti muodostuvan tuo vaaleanpunainen pitkula. 

On ne vaan niin ihania🐶🐶❤️.





4 kommenttia

Professional Blog Designs by pipdig