Kesää odotellessa - kesäkassi☀️

 Perusmusta käsilaukku on minulle luottolaukku. Välillä on kiva ”irrotella” värikkäällä laukulla, mutta musta on musta. Joten musta vähän tilavampi kesäkassi tulisi tarpeeseen.



Ystäväni ”konmaritti” vanhan laukun, jossa oli hienot sangat ja kysyi olisiko minun projekteissani niille käyttöä. ”Ihanat! Kyllä, kiitos🧡!”





Laukun sangat oli nyt valmiina. Laukun pohjaksi hankin reikäpohjan. Pohja on 4 mm paksuinen puukuitulevy, joka on käsittelemätön. Sen koko on 10x25 cm. Pohjan voisi maalata, mutta jätin sen käsittelemättömäksi. Sangat ovat ruskeat, joten pohjakin voi olla.



Virkkasin laukun mustasta mini-ontelokuteesta. Kuteelle suositellaan virkkuukoukkua nro 6-7. Halusin laukusta napakan ja korimaisen, joten käytin koukkua nro 5. Edellisen kesäkassin virkkasin kiinteillä silmukoilla. Sen kassin idea oli pyöreissä kahvoissa ja kassin vähän erilaisessa muodossa. 

Nyt väri olisi pelkistetty musta, joten pinta voisi olla vähän erilainen.  Kasseihin saa mukavaa vaihtelua, kun virkkaa erilaista pintaa. Tähän virkkasin venytettyjä kiinteitä silmukoita. Toinen kiva kuosi tulee, kun virkkaa edellisen kerroksen silmukan keskelle (knit stitch). Lopputulos näyttää neulotulta. Ohje löytyy täältä. Nämä molemmat kuosit tekevät kassista myös hiukan tukevamman. Alla kuva, jossa vasemmalla kuosi, jossa kiinteät silmukat on virkattu edellisen kerroksen silmukan keskelle. Keskimmäinen on perinteisillä kiinteillä silmukoilla tehty ja oikeanpuoleinen on tämä venytetyillä silmukoilla tehty.




Reikäpohjassa on 8 mm reiät ympäri pohjan. Kassi aloitetaan pohjasta. Virkkasin jokaiseen reikään yhden silmukan, paitsi kulmissa kolme. Seuraavalla kerroksella virkkasin kiinteitä silmukoita joka toiseen yhden ja joka toiseen kaksi. Näin sain laukun hiukan leviämään pohjasta. Sen jälkeen jatkoin loppuun asti ilman lisäyksiä. 




Kolmannella kerroksella aloitin kuvion. Kuviossa virkataan joka toinen silmukka kaksi kerrosta alempaa. Silmukka on englanniksi spike stitch, ohje esim. täällä.  Toinen hauska silmukka on moss stitch/sand stitch.  Tässä olen tehnyt näiden yhdistelmän, joka toinen silmukka on venytetty ja joka toinen on ketjusilmukka.  Idean sain Eine Kinnulan kirjasta ”KouKultani, virkkaa käytännöllistä ja kaunista kotiin”. Suosittelen kirjaa. Siellä on kivojen ohjeiden lisäksi perustietoa virkkauksesta. 



Kuvio kannattaa virkata spiraalina, niin ei jää jälkeä kerrosten vaihtokohtaan. Valmis laukku on 26 cm korkea. Viimeiseksi kerrokseksi virkkasin piilosilmukoita, niin reunasta tulee siistimpi ja jämäkämpi.



Kesäkassi sopii mainiosti vaikka vappupiknikille.




Iloista vappua🎈🎈🎈
Marjukka















Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Professional Blog Designs by pipdig