Huovutettu laukku

 Mukavaa lankalauantaita! Mitenkäs sitä muuten lankalauantain aloittaisi kuin huovuttamalla virkkaustöitä?


Tein hetki sitten kassin, joka kaipasi jotain lisää. Eilen sain idean virkata pitsimäisen koristeen kassin päälle. Pitsi on DROPSin virkatun joulukoristeen ohjeella tehty. Virkkasin pitsin 9:n virkkuukoukulla ja huovutin pesukoneessa 20 minuuttia. Pitsin halkaisija oli ennen huovutusta 40 cm ja huovutuksen jälkeen 25 cm.



Laukku ja pitsi on virkattu Pirtin Kehräämön hahtuvakiekosta, väri luonnonmusta. Väri on jotain mustan ja tummanruskean väliltä. Tämän kokoiseen laukkuun riitti hyvin yksi hahtuvakiekko.

Laukkuun minulla ei ole varsinaista ohjetta. Aloitin virkkaamaan pohjasta virkkuukoukulla 7. Tein ketjusilmukoita ja virkkasin kahtapuolta ensin tehden lisäyksiä päissä ja sitten lopetin lisäykset ja jatkoin spiraalina ylös asti. Sivuilla tein ensin silloin tällöin lisäyksiä ja myöhemmin kavennuksia, jotta sain hivenen pyöristyneen muodon. Yläreunassa tein neljä reikää kahvoja varten virkkaamalla muutaman silmukan kohdalla ketjusilmukoita. Sangat on virkattu muutaman silmukan levyistä pötköä ja päät olen kaventanut. Valmiit pötköt olen ommellut rullalle hahtuvalangalla. Huovutuksen jälkeen pyörittelin sankoja käsissä, jotta sain niistä pyöreät. Valmiit sangat pujotin kassin rei'istä ja solmin päät.




Huovutuksessa ompelin kassin sisään ison muovipussin ja pussin sangat solmin kahvojen rei'istä läpi, jotta kassi ja reiät eivät huovu umpeen. Lisää pesukonehuovutuksesta voit lukea täältä.

Valmiin kassin mitat ovat korkeus 34 cm ja leveys leveimmältä kohdalta 37 cm. Lanka kutistuu huovuttaessa noin 30 %. Pitsi kutistui jopa enemmän.





2 kommenttia

Professional Blog Designs by pipdig