Uusi vuosi ja uudet värit

Tärkeimmät tekijät lankavalinnoissani ovat materiaalin tuntuma ja väri. Entä minkälaisia värejä meillä on luvassa ensi vuonna? Useat tahot julkaisevat omat vuoden värinsä. Tunnetuin näistä on väri-instituutti Pantone. Varsinkin Pantonen vuoden väri näkyy niin muodin kuin teollisuudenkin värivalinnoissa. 

Yhdysvaltalainen Pantone on perustettu vuonna 1963 ja vuoden väri on valittu jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Alkavan vuoden 2022 väriksi Pantone on valinnut värin 17-3938 Very Peri. Värin kuvataan symboloivan tämän hetken siirtymäkautta. ”Kun selviämme koronan aiheuttamasta eristyneisyyden ajasta, maailmamme muuttuu. Fyysinen ja digitaalinen elämä kietoutuu yhteen uudella tavalla.”


Kuva: Pantone

 

Very Peri on aivan uusi sinisen sävy, se on sinisen sävyistä iloisin ja lämpimin. Värissä rauhallinen sininen yhdistyy energiseen punaiseen. Minun silmiini se on sinertävä violetti. Tämä väri voisi olla kaunis ohuesta langasta virkatussa huivissa. 

Filcolanan unelmankevyt Tilia-lanka on sekoitus kid mohairia ja silkkiä. Tilian väri Blue Violet on aika lähellä Very Peri-väriä. Väri on kaunis, mutta tuskin pääsee silti minun vaatekaappiini. Olen aina vähän vierastanut violettia.

 

Kuva: Filcolana

 

Kansainvälinen maalien valmistaja Dulux on myös julkaissut ensi vuodelle oman vuoden värinsä. Se on hennon vaaleansininen "Bright Skies". Väri on ilmava ja raikas, ehkä vähän utuinen. Tämä alkaa jo miellyttää minun silmääni, oikein kaunis ja rauhoittava väri.


Kuva: Dulux

 

Tästä väristä voisi virkata jotain pienelle vauvalle, niin suloinen se on. Langaksi sopisi ihanan pehmeä bambulanka Blend Bamboo ja sen värisävy 6007 vaalea siniharmaa.

kuva: Lankava


Tikkurila ennusti vaaleansinisen tuloa jo viime vuonna. Sen vuoden 2021 väri oli Cumulus Y354. Cumuluksen kuvattiin olevan rauhoittava ja valoisampaa tulevaisuutta ilmentävä väri. Voisiko tässä sanoa, että mitä suomalaiset edellä, sitä…😉

 

Vuoden väri Y354 Cumulus
Kuva: Tikkurila


Tikkurilan ensi vuoden väri on lämmin ruskea L478 Tuulihaukka. Väriä kuvaillaan näin; ” Nimensä Tuulihaukka on saanut linnulta, joka elää kahden kodin välillä. Mukanaan haukka kuljettaa jotain kummastakin paikasta. Myös me ihmiset rakennamme kotimme niistä hetkistä, joita olemme saaneet kokea. Kaikki, mitä rakastamme, kulkee mukanamme kotiin.” Onpa kauniisti sanottu! Väri on lämmin ruskea, jossa on ripaus viileää punaista. Se on hyvin voimakas ja intensiivinen.


Kuva: Tikkurila


Tätä väriä voisin käyttää monessakin paikassa. Sisustukseen väri tuo kivasti lämpöä ja myös kontrastia. Minulla on itse asiassa kotona työhuoneessani tummanruskeat verhot. Väri on yllättävän lähellä tuota Tuulihaukkaa.

 



Virkattuna tämä väri olisi ihana hiukan pörröisenä villatakkina vaikka Drops Sky langan uutuusväristä kuuma kaakao.


Kuva: Drops Design


Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten nämä värit näkyvät ensi vuoden aikana niin vaate- kuin sisustusmuodissakin. Mitä ajatuksia ensi vuoden värit Sinussa herättävät?

Värikästä uutta vuotta!

Marjukka


Lähteet:

www.pantone.com

www.dulux.co.uk

www.tikkurila.fi


Kodin jouluasu ja kiitos kuluneesta vuodesta

Puen kotia jouluasuun ja mietin samalla kulunutta vuotta. Palaan muistoissa alkukevääseen. Päätös blogin perustamisesta syntyi pikkuhiljaa. Luin paljon kirjoituksia siitä, miten blogia kannattaa kirjoittaa, mikä on hyvä alusta blogille jne. Yksi mieleeni jäänyt ohje oli, että kun aloittaa blogin, kirjoituksia pitää olla valmiina useampi. Se oli hyvä neuvo. Kirjoitan edelleen blogikirjoituksia etukäteen ja annan niiden muhia päässä. Käyn välillä lukemassa tekstin uudelleen ja teen milloin enemmän milloin vähemmän korjauksia. 

 


Nyt kun vuosi on vaihtumassa, on hyvä tehdä pieni ”välitilinpäätös”. Miten on mennyt ja mitä jatkossa? Vuosi on ollut monella tavalla erikoinen. Maailma muuttuu ja me sen mukana. Käsityöt kiinnostavat tällä hetkellä yhä useampia. Siihen on varmasti monta syytä, tämä kotoilu on varmasti yksi niistä.



Kun aloitin, olin hyvin epävarma tekstien suhteen. Kirjoittaessa rohkeus on lisääntynyt ja saamallani positiivisella palautteella on tietysti merkitystä. Pikkuhiljaa olen yrittänyt ja yritän edelleen tuoda enemmän ”itseäni” mukaan juttuihin.


”Jos mistelin alta sä kuljet ja hetkeksi silmäsi suljet,
saatat saada sä suukkosen soman ja hyvän joulumielen ikioman.”

 

Blogin tekstejä on tähän mennessä luettu yli 44 000 kertaa ja viimeisen kuukauden aikana kävijöitä on ollut melkein 7 000 - siis 7 000 eri kävijää. Olen hämmentynyt! Blogin ylivoimaisesti luetuin juttu on ollut Kaunista kotiin - virkatut ruukut. Ihan kärkipäässä on myös juttu Virkkaus kiinnostaa - mistä aloitan? 

Kaikkea kivaa on tullut virkattua vuoden aikana, oma suosikkini on ihanan värikäs Villi-laukku, niitä minulla on muutama eri värinen ja käytän laukkua lähes joka päivä. Toinen suosikkini on tämä kesäkassi. Laukusta tuli niin suosittu, että vaikka niitä useamman tein, itselleni ei jäänyt yhtään.




Päällimmäisenä tunteena tätä vuotta muistellessa on kiitollisuus - iso kiitos Sinulle lukijani♥️. Arvostan jokaista klikkausta ja tykkäystä niin Facebookissa, Instagramissa kuin täällä blogissa. Kiitos myös kaikista kommenteista ja palautteesta! 

Haluan kiittää myös miestäni, joka jaksaa aina auttaa ja kannustaa♥️. Monet kävelyretket ovat keskeytyneet käsitöitä milloin minkäkin kannon päällä kuvaten. Kiitokset myös äidilleni, Caritalle ja monille muille ystäville neuvoista ja tuesta! Iso kiitos myös jälleenmyyjille Butik TurkuVilla Kuuva ja Sylvi Salonen Oy



Miten tästä eteenpäin, mitä ensi vuonna on luvassa? Minulla on pari isohkoa virkkaustyötä kesken ja useampi pienempi, joten virkkauksista on juttua tulossa edelleen - VirkkausKoukussa kun olen🙃. Seuraavaksi tsemppaan nuo keskeneräiset työt valmiiksi. Mutta luvassa on myös muuta - ehkä vähän kattausideoita, jotain sisustukseen liittyvääkin saatan sivuta. Ehkä blogissa pohditaan miten kaikki lankaröykkiöt saadaan mahtumaan työhuoneeseen ja vielä järjestykseen😅. Eli uusia juttuja on tulossa torstaisin - seuraava ensi viikolla uuden vuoden kynnyksellä.




Joulukoristelut alkavat olla valmiina, joten muistelot ja suunnitelmat saavat hetkeksi jäädä. Seuraavaksi mieheni laittaa kinkun uuniin ja alamme paketoida joululahjoja🤶🏻🎅🏻. On aika kiittää ja rauhoittua joulun viettoon yhdessä perheen kanssa.

Ihanaa joulunaikaa Sinulle ja läheisillesi♥️!

Marjukka







Virkattu baskeri ”puhalletusta” langasta

Ystäväni kävi kylässä ja esitteli työn alla olevaa pipoa, jota hän neuloi kauniista ”puhalletusta” langasta. Minulla alkoi heti sormet ja virkkuukoukut syyhyämään - tuollaista lankaa minäkin haluan kokeilla!

 

 

 

 Ystäväni lanka oli Dropsin Air. Minä päädyin kuitenkin Dropsin Sky-lankaan, joka on samantapaista, mutta vähän ohuempaa. Puhallettu lanka ei ole kähvellettyä lankaa, vaan se on tehty uudella tekniikalla. Kehräämisen sijaan lanka tehdään puhaltamalla kuidut tuubiksi. Tällä tekniikalla lanka on saman paksuiseen tavalliseen lankaan verrattuna noin 30% kevyempää. Drops Skyssa on 74% alpakkaa, 18% polyamidia ja 8% villaa. 50 g:n kerässä on noin 190 metriä lankaa. Lanka on tosi ilmavaa ja pehmeää.

 

 

Päätin yhdistää lankaan vielä vähän lisää pörröisyyttä - kid silk lanka sopii siihen hyvin. Dropsin kid silk on hivenen harjattua lankaa, jossa on 75% kid mohairia ja 25% mulberry silkkiä. 25 g:n kerällä on noin 210 metriä lankaa.

 


No, miksi valitsin nämä langat - värin takia! Ihastuin tähän ihanaan vihreään ja vaikka kuinka katselin muita värejä, niin tämä se oli!

Valitsemani lankojen värit:

Drops Sky väri 20 tumma muratti
Drops Kid Silk väri 19 tummanvihreä




Tuskin maltoin odottaa, että pääsen aloittamaan. Kaivoin esiin jo aiemmin käyttämäni ohjeen kauniiseen baskeriin. Ohje on Dropsin ja löytyy täältä. Ohje on selkeä ja helppo, kuten Dropsin ohjeet yleensäkin. Olen tehnyt tällä ohjeella useita baskereita eri langoilla.

 

 

 

Baskeri virkataan päälaelta aloittaen ja siinä on kaunis pitsikuvio. Kun pitsikuvio on valmis, virkataan baskerin ”alareuna”. Tarkista virkatessa, että työ kapenee tarpeeksi ennen suoraan virkattavaa osuutta. Minä olen joutunut tekemään kavennuksia ohjetta enemmän, että baskerista ei ole tullut aivan liian löysä.

Reunaan virkataan vielä lopuksi reunus rapuvirkkauksella. Rapuvirkkauksessa tehdään normaaleita kiinteitä silmukoita, mutta vasemmalta oikealle. Se voi vaikuttaa ensin hankalalta, mutta kun hoksaa miten se tehdään, niin se on ihan helppoa. Sillä saa tosi kauniin ja siistin reunan. Ohjevideo löytyy esimerkiksi täältä.
 




Mitäs pidät lopputuloksesta? Minusta tästä tuli tosi kiva - ja ihanan pehmeä🥰. Lankaa kului kerä kumpaakin, joten minulle jäi melkoisesti lankaa jäljelle. Tarkoituksenani on tehdä baskerille kaveriksi huivi. Siitä sitten lisää myöhemmin.
 





Joululahja virkkaajalle eli minulle😉

 Tiedättekö ihmistyypin, joka uuden harrastuksen aloittaessaan aina hankkii kaikki vermeet vimpan päälle? Minussa on ehkä vähän tuota vikaa. Silti olen jostain syystä taistellut nyt jo muutaman vuoden lankavyyhtien kanssa - joista on siis lähes poikkeuksetta tullut sotkuvyyhtejä. Olen yrittänyt keriä lankavyyhtejä nojatuolin selkämyksellä, keittöntuolin selkänojalla ja jalkojen ympärillä - vain osan mainitakseni.




Olen  jo pidemmän aikaa himoinnut vyyhdinpuita, mutta en ole raaskinut hankkia. Nyt otin joulupukin hommat itselleni ja tuossa se on - minun joululahjani😍.

 


Vyyhdinpuut tai kerinpuut on jo vanha keksintö. Niitä löytyy myös antiikkisina, mutta päätin kuitenkin hankkia uudet. Omani ovat puiset, muovisiakin löytyy.



Kerinpuu kiinniteään puuruuvilla pöydänreunaan. Lankavyyhti pujotetaan puisten pinnojen ympärille ja pinnojen alla oleva kiristin ruuvataan sopivaan kohtaan kiinni. Sitten vaan kierittämään lankaa kerälle - kerinpuut pyörivät ja lanka pysyy selvänä. Miksi ihmeessä hankin tämän vasta nyt??? Ihan huippu vempain!




Seuraava askel onkin sitten kerijälaite - siinä on rulla, johon lanka keritään ja kampi, jonka kanssa pyöritetään rullaa... onkohan se jo liian helppoa😂.



Kaikki lanka kerällä, eikä yhtään sotkua👌!





Ruissalossa Villa Kuuvassa

Olimme mieheni kanssa tänään päiväkävelyllä Ruissalossa. Pakkasta oli melkein 15 astetta, mutta kun pukeutui Michelin-ukoksi, niin hyvin tarkeni. Ja todellakin kannatti lähteä ulos! Päivä oli todella kaunis ja Ruissalossa oli harvinaisen vähän lenkkeilijöitä. Jätimme auton Kuuvaan ja kävelimme Kuuvannokkaan. Maisemat olivat huikaisevan kauniit! Meren pinnalla oli usvaa ja aurinko paistoi. 




Ruissalossa on paljon viitoitettuja reittejä, joten siellä on helppo lenkkeillä. Kävelimme metsässä luontopoluilla tunnin verran ja palkitsimme itsemme kahvilla Villa Kuuvassa.





Saavuimme Villa Kuuvaan omalla autolla, mutta sinne pääsee hyvin myös kävellen, pyörällä tai linja-autolla, osa nro 8:n busseista menee parinsadan metrin päähän. Villa Kuuvan rannassa on myös laituri, mutta tällä pakkasella vene ei taida olla se mukavin kulkuväline🥶. 

Kävelimme bussin kääntöpaikan vieressä olevalta parkkipaikalta kohti rantaa. Mutkan jälkeen näkyi kaunis vanha keltainen pitsihuvila. Talon ovi oli painava ja upean näköinen. Oven ihanat leijonat toivottivat meidät tervetulleeksi. 




Villa Kuuva on kauppias M. Hellmanin rakennuttama Ruissalon ensimmäisessä huvila-aallossa vuonna 1850 valmistunut huvila. Huvilasta, jota kutsutaan myös nimellä Keltainen huvila, tekee poikkeuksellisen sen goottilaiset ikkunat. Samanlaisia ikkunoita löytyy monien muidenkin huviloiden verannoilta Ruissalossa, mutta Villa Kuuvassa goottilaisia värillisiä ikkunaruutuja on käytetty myös muissa talon ikkunoissa. 




Kerrotaan, että talon historian merkittävin tapahtuma oli vuonna 1884, kun talo oli Turun silloisen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan S.W. von Troilin omistuksessa. Silloin Venäjän keisari Aleksanteri III vieraili talossa hänen keisarillisen laivasaattueensa pysähtyessä Kuuvaan.





Nykyisin Villa Kuuva on kesäkahvila. Näin joulunaikaan kahvila on avoinna adventtiviikonloppuisin.  

Ostimme kahvit ja menimme nauttimaan niitä kauniille lasiverannalle. Samalla, kun joimme kahvia, nautimme kauniista maisemasta. Rannan puolen verannalta aukeaa upea maisema merelle ja vastarannalla näkyy Hirvensalon Maanpää. Kesällä voi kahvitella myös kauniissa puutarhassa.



Villa Kuuvassa on tarjolla ihania paikan päällä leivottuja leivonnaisia.

Kahvittelun jälkeen kiertelin alakerran huoneissa. Huoneet on sisustettu kauniilla vanhoilla huonekaluilla. Vanhoja kauniita  tauluja ja esineitä on niin paljon, ettei tiedä mihin katsoisi. Ihana paikka tällaiselle vanhojen tavaroiden ihailijalle!

 Villa Kuuva on myös sisustuskauppa ja heti etuhuoneessa oli vastassa VirkkausKoukussa betonikoruja❤️. Myynnissä on myös Villi-laukkuja ja Aalto-patalappuja.






Villa Kuuva
Kuuvantie 198, Turku














Kaunista kotiin - sydänjoulukoriste

Minulta on kyselty, että mistä minä keksin kaikki ideat ja uudet ohjeet. Ideoita syntyy paljonkin, mutta se konkretia niiden ideoiden ympärille onkin vähän haastavampi juttu. Monet ideat ovat oikeastaan tuttuja esineitä tai tavaroita, joista alkaa miettiä, että voisiko tuon tehdä virkkaamalla. Pöhköimmät jutut muhivat vielä, mutta varsinkin erilaisia laukkuja kokeilen mielelläni.

Varsinainen päivätyöni on hyvin säänneltyä ja olenkin erittäin pedantti, joku voisi jopa väittää nipoksi🙄. Virkkausideoiden pyörittely päässä on todella rentouttavaa vastapainoa. Välillä työjuttuihin tulee virkatessa ahaa-elämyksiä. Kun kädet heiluttaa koukkua, aivot pääsevät jotenkin luovaan lentoon.



Kun saan idean jostain jutusta, niin kuin nyt virkatusta ja huovutetusta sydämestä, lähden etsimään netistä googlaamalla, josko löytyisi kiva ohje. Miksi käyttää kauheasti aikaa, jos joku on jo keksinyt? Mieleistäni sydäntä ei löytynyt, joten virkkuukoukku ja sopiva lanka esiin ja testaamaan. 

Minulla on ohjevihko, joka on yleensä lähettyvillä, joten siihen saa raapustettua mitä milloinkin tulee tehtyä. Ja kun menee pieleen, henkselit yli.




Joskus kun tulosta ei meinaa syntyä, jää jäljelle vain kasa henkseleitä. Joskus, niin kuin nyt, henkselit jää vähiin ja onnistumisen ilo on iso.


7



Tässä ohje suloiseen sydämeen;

Sandnes Garn Fritidsgarn tai joku muu vastaava hyvin huopuva villalanka
Virkkuukoukku nro 6 tai 7

Virkkaa 3 ketjusilmukkaa ja ensimmäiseen ketjusilmukkaan kaksi pylvästä, käännä työ.




Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa (=pylväs) ja pylväs samaan silmukkaan, pylväs, 2 pylvästä samaan silmukkaan, käännä.



Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa ja pylväs ensimmäiseen silmukkaan, 3 pylvästä, 2 pylvästä samaan silmukkaan, käännä.

 


Virkkaa 2 ketjusilmukkaa ja pylväs samaan silmukkaan, pylväs, kiinteä silmukka, käännä.



Virkkaa ketjusilmukka (=kiinteä silmukka), seuraavaan silmukkaan kiinteä silmukka, pylväs ja piilosilmukka reunassa olevaan ylempään ketjusilmukkaan, katkaise lanka ja vedä läpi silmukasta. Lankaa ei tarvitse päätellä.



Aloita toisesta reunasta; kaksi ketjusilmukkaa, pylväs, pylväs, kiinteä silmukka, käännä.




Ketjusilmukka, kiinteä silmukka, pylväs ja piilosilmukka reunaan ylempään ketjusilmukkaan. Katkaise lanka ja vedä silmukasta läpi.




Tee toinen samanlainen sydän ja ompele ne yhteen. Langanpätkät voi jättää sydämen sisään. Jätä yksi langanpätkä vähän pidemmäksi, niin voit ommella sillä sydämet kiinni toisiinsa. Jos haluat vähän pulleamman sydämen, tunge sisään ennen sulkemista vähän samaa tai ainakin samanväristä lankaa.





Huovuta sydän pesukoneessa; 40 astetta, linkous 1200 kierrosta ja pikaohjelma (20 min). Oio sydäntä ja toista pesukonekäsittely vielä kerran tai kaksi. Muotoile sydän kosteana. Kiinnitä sydämeen juuttinaru tai jokin muu mieleisesi lanka ripustuslenkiksi. Sydän on ihana lahjapaketin päällä koristeena tai vaikka joulukuusenkoristeena. Minä suunnittelin, että laittaisin punaisia tai valkoisia sydämiä pieneen joulukuuseen koristeeksi - eikä muuta. Mihin sinä laittaisit näitä?

Sydämellistä joulunodotusta❤️🧡💚!





Professional Blog Designs by pipdig